Huhuu, te joilla jo leikkauksesta pidempi aika.

hei...

On ko täällä paljon niitä, joilla leikkauksesta jo enemmän aikaan, kuin esim. 1 vuosi. Olisi mukava kuulla, että sujuuko syöminen ja eläminen ihan rutiinilla esim. 2-3 vuoden kuluttua leikkauksesta ja olettekopäässeet päämääräänne..

1v 10kk sleeveleikkauksesta. On tää jo vuoden päivät ollut aika rutiinia tää syöminen. Mitään ei minulta ole kielletty ja kaikkea voin syödä ilman ongelmaa. Määrät ovat pieniä kun olen ollut tarkkana etten turhaan ahda. Sellainen 150g kokolihaa pystyy syömään kerralla 10 minuutissa. Pystyn juomaan 3 dl sillai melkein putkeen. 2 dl menee kerralla. 300g mikroateria jossa perunaa tai riisiä jatkeena on erittäin passeli satsi. Syön sen 10 minuutissa ja puolen tunnin kulutta olen erittäin kylläinen. Kylläisyys tulee aina viiveellä, sekä ennen että leikkauksen jälkeenkin. 85g mikropopcorn pussi on sopiva koko sekin illalla naposteluun. 2 suklaatuuttia menee myöskin peräkkäin mutta sitten tulee stoppi. Dumpingia ei mulla ole ikinä ollut, en siis tiedä miltä se tuntuu. Nälkää tulee, mutta en enää sellaista huutavaa päänsärkyä aiheuttavaa näläntunnetta. Syön viimeistän aina 3h tunnin kuluttua, siitä olen erittäin tarkka. Aina on mukana joku proskupatukka taskussa ettei välit tule liian pitkiksi vaikka on jossain tien päällä. Kalorit olen laskenut nyt päivittäin yli 2v. Tällä hetkellä menee viikon keskiarvona päivässä 2300 kcal ja n.120-140g protskuja. hiilareita en laske. Paino tippuu vielä hiljalleen ehkä joku 0,2-0,3 kg viikossa. Tavoitteeseen on matkaa enää 3 kg, sitten olen yhteiskuntanormaali BMI 25.

Sanomattakin on selvää etten päivääkään elämästä leikkauksen jälkeen vaihtaisi pois. Alku oli vähän kankea kun syöminen ja juominen sattui ekat pari viikkoa mutta kokonaisuutta ajatellen se oli pikkujuttu jonka tekisin uudestaan milloin tahansa.

Neuvoksi antaisin jokaiselle että olkaa tarkkana että määrät pysyy pieninä. Heti leikkauksen jälkeen voi mennä pitkäänkin ettei tunne kylläisyyttä lainkaan. Siksi pitää osata rajoitta ettei syö turhan paljon kerralla vaikka tuntuu siltä että voisi syödä enemmänkin. Se sitten 2v jälkeen palkitsee kun ei ole pussukkaa venytetty turhaan.

Kiitos Kimby edellisestä tekstistä tuo luo uskoa että olen oikealla tiellä!

Onko se sitten niin, että koko loppuikäni joudun laskemaan kaloreita? Minulle tehdään luultavasti ohitus, joten olen ymmärtänyt, että minun tapauksessani ei "mahalaukku" voi venyä takaisin...????

Mä en oo laskenut päivääkään kaloreita leikkauksen jälkeen, paitsi pari kertaa ihan tarkistuksen vuoksi. Eli et joudu.

Mutta kyllä ne valinnat joutuu ihan itse tekemään, että syö säännöllisesti, juo riittävästi ja riittävän proteiinipitoista.

Mahalaukku venyy kyllä, ihminen on siitä ihme vekotin, että jos ei säännöstele annoskokoa, niin ei toi leikkaus mikään ikuinen ratkaisu ole. Mutta se on hyvä apuväline jolla pääsee kyllä liikakiloista eroon ja sitten loppuelämä olisi kuitenkin olla palaamatta siihen vanhaan.

Ei voi sanoa ettei tarvitse laskea, eikä voi sanoa että pitää laskea. Jokaisen pitää löytää oma toimiva syysteemi. Minä tunnen itseni niin hyvin että tiedän että mun pitää laskea kalorit, muuten homma lähtee käsistä. Moni kokee sen stresssinä mutta minä en lainkaan tunne stressiä tai ahdistusta siitä. Päinvastoin. Se on minulle turva ja takuu. Tiedän että kun en syö enempää kuin 2600 kcal niin en voi paisua takaisin. Se on erittäin rauhoittava tunne.

Mun mielestä on suorastaan vastuutonta sanoa ettei leikkauksen jälkeen tarvitse laske kaloreita. Kaikki olemme erilaisia. Jos ei ei pääse toivottuun tulokseen edes leikkauksen avulla, ja niitä tapauksia on tuhansia, niin silloin mun mielestä tasan ainoa TOIMIVA konsti on laskea ne kalorit mikäli haluaa pysyvää tulosta. En tiedä tarviiko mun loppuelämäni laskea vai ei. Teen sen jos homma ei muuten pysy lapasessa. Vuoden kuluttua saatan kokeilla olla kuukauden laskematta ja katson että toimiiko se mulla vai ei. Mutta kuten sanoin, laskeminen ei minulle ole negatiivinen asia vaan positiivinen turva kun tiedän että se toimii. Aina ei niin ole mullakaan ollut. Ennen leikkausta tunsin suurtakin ahdistusta kaloreiden laskemisesta ja siitä pääsi eroon pikkuhiljaa syömishäiriöterapiassa Lapinlahden klinikalla. Kyllä kaikki huippu-urheilijatkin laskee mitä ne suuhunsa laittaa. Ei sen ole pakko olla negatiivinen asia. Se on ihan omasta päänupista kiinni miten sen kokee. Ja sitä päänuppia voi treenata ajattelemaan eri tavalla. Jos kaloreiden laskeminen on ahdistavaa, on se mun mielestä merkki että kaikki ei ole päänupissa kunnossa. Se ahdistus voi johtua esim. siitä että kusettaa itsensä ja kokee siitä sitten huonoa omatuntoa. Se voi myöskin olla alitajuista eikä sitä tehdä edes tietoisesti mutta silti siitä voi tulla ahdistusta.

Mulla toimii tuo säännöllinen syöminen ja vaaka kalorinlaskemisen sijaan. Paino pyörii 73-74 kilossa ja jos menee yli 75, tsekkaan syömiseni. Kerran on mennyt.

Haluan että mun elämä ei pyöri syömisen ympärillä, eli minulle tuo kalorien laskeminen ei sovi. Toisaalta en ole sitä tehnyt koskaan elämässäni, jos se on tuttua, voi olla että silloin se toimisi. Mutta jokaisen on tosiaan löydettävä itselle sopivat keinot.

Ja sanoisin edelleen että koskaan ei joskus sairaalloisen lihava ihminen voi kokonaan unohtaa taipumustaa, siinä mielessä tämä on yksi addiktio vähän kuin alkoholismi.

Mulla toimii

Nimenomaan.

Mutta aikaisemmin sanoit yleispätevästi vastauksena että ei tarvitse laskea kaloreita.

Eli et joudu.

Tämä on mielestäni vastuutonta.

Kimby kyllähän me kaikki esitämme täällä vain omia mielipiteitämme, emme yleispäteviä vastauksia. Ja näin näihin kaikkiin kommentteihin pitäisi suhtautua.

Minä olen esimerkki siitä että ei tarvi laskea ja silti laihtuu tai paino pysyy hallinnassa. Kysyjä kysyi onko hän pakotettu loppuelämänsä kalorien laskemiseen, minä esitin mielipiteeni että ei, on muitakin keinoja kuin kalorien laskeminen.

Kokoajan näille palstoille ilmestyy ihmisiä jotka ovat tyrmistyneitä siitä etteivät jotenkin automaattisesti ajattelematta mitään laihtuneetkaan missimittoihin leikkauksen jälkeen. Sen tiedät varsin hyvin. Sinäkin olet ihan fiksun oloinen ja ymmärrät että se mikä sulle toimii ei todellakaan ole resepti kaikille. Kaikki ei ole niin fiksuja. Ne lukevat sen yhden viestin, sen jota ne haluaa uskoa koska se on se helpoin ja mielyttävin vastaus. Sitten ne uskottelee itselleen että se on fakta kaikissa tapuksissa. Sinä kuulut kuitenkin vähemistöön väittäisin. Siis sellainen joka on laihtunut normimittoihin sairaalloisesta lihavuudesta sen enempää funtsimatta syntyjä syviä. Kun hyvin tiedät että moni lukija haluaa kuulla sen mielyttävimmän vastauksen niin vastuullista olisi kertoa että kuulut vähemmistöön. Ei vastuuta voi kuitata sillä että kaikki aina kirjoittaa omia mielipiteitä.

Siksi varmaan on hyvä että meitä omista kokemuksista kertovia on erilaisia.

En tiedä johtuuko sun ammatista että koet enemmän vastuuta näistä palstalaisista. Mä yritän parhaani mukaan olla vertaistukena, jeesiä täällä ja yksityisviesteillä neuvoja ja tukea kyseleviä minkä voin, omalla suht rennolla ja kannustavalla tyylillä. Mutta en koe olevani vastuussa, vaan jokainen on itse vastuussa omista valinnoistaan. Jokaisella on erilainen tarina miten sairaalloinen ylipaino on hankittu. Sellaista yleispätevää ohjeistusta joka sopii kaikille tuskin on olemassakaan.

Mä olen aika aktiivisesti myös tapaillut muita leikattuja, ja referoinkin usein myös niitä haasteita, joista olen kuullut. Viime tapaamisessa taisi olla n. puolet ja puolet jotka laski kaloreita ja jotka eivät. Tulokset n. vuoden leikkauksesta olleilla vaihtelivat -15 kilosta - 50 kiloon.

Siksi varmaan on hyvä että meitä omista kokemuksista kertovia on erilaisia.

Aivan, mutta ei niin että annetaan ymmärtää että on vain yksi oikea vastaus kuten sinä teit. Sitä tässä nyt ihmettelen ettet sitä tajua tehneesi.

Johtunee taas mun työstä, internetissä vastuu on lukijalla

Nyt taisi tulla kärpäsestä härkänen. Eiköhän jokainen tapaus ole ihan erilainen. Toiset laskevat kaloreita ja toiset taas eivät. Me olemme "maallikkoammattilaisia" omissa asioissamme, mutta emme muuten varsinaisesti. Tämän palstan tarkoitus on keskustella ja antaa vinkkejä tai neuvoa. Kyllä kaikki tämän palstan lukijat tietävät, että tekstimme ovat omia mielipiteitämme. Se, että Lyltsy sanoi, että kaloreita ei tarvitse laskea on ihan ok. Eihän niitä tarvitse laske, jos ei halua!

Itse olen aina vihannut laskemista, joten en ole sitä ennenkään tehnyt, enkä tee nytkään. En halua, että elämäni pyörii koko ajan syömisen ja sitä myötä laihtumisen parissa. Pyrin elämään tavallista elämää ja syön säännöllisesti pieniä mahdollisimman proteiinipitoisia ruokia. Toisinaan herkuttelen ja syön myös epäterveellisesti. Se kuuluu normaaliin elämään. Määräni ovat niin pieniä, että vahinkoa laihtumiseen ei tule, jos toisinaan syön "huonosti". Käyn vaa´assa harvakseltaan. Punnitsen itseni virallisesti kerran kuussa ja merkitsen tuloksen ylös. Näin seuraan kehitystä, mutta muuten en asiaa oikeastaan ajattele. Joka kerta vaaka on näyttänyt vähemmän. Sen myötä olen voinut jatkaa tällä tavalla. Laihtumisprojektini on vielä kesken, mutta en anna sen vaikuttaa liikaa elämääni. Toisinaan en edes muista, paljonko viimeksi laihduin tai paljonko juuri tällä hetkellä painan. Ihanaa, kun ei tarvitse stressata asialla. Tiedän, että tämä tapa ei sovi kaikille, mutta meitäkin on.

Täällä on vaikka kuinka paljon esimerkkejä ihmisistä jotka luulee että leikkauksen jälkeen voi heittää aivot narikkaan ja automaattisesti laihtuu normimittoihin. Ja joka viikko niitä ilmestyy tänne lisää. Kuten jo kirjoitin, niin on ihmisillä taipumus lukea ja muistaa vain se vastaus jota heitä mielyttää.

Ne jotka pääsevät normimittoihin ylipäätänsäkin leikkauksen avulla ovat vähemistössä. Ne jotka yltää siihen ilman tiukkaa ruokakontrollia on häviävän pieni osa meistä, oma arvio alle 5%. Silloin on mun mielestä väärin antaa ymmärtää että todellisuus on aina ruusuinen jokaiselle eikä kenenkään tarvitse kaloreita laskea päästääkseen normimittoihin. Mulle tulee mieleen nyt vain 4 tällä palstalla jotka ovat saavuttaneet aivot lomalla normimitat.

Mä olen laskenu nyt 5v kaloreita ja jatkuu...

En sanoisi että olen jättänyt aivot narikkaan kun en ole laskenut kaloreita.

Mutta toisaalta mä olen tehnyt tän ratkaisun ehkä aiemmin kuin moni muu, enkä ole aina ollut lihava, vaikka ekat laihdutuskuurit on varmaan alkaneet jo n. 10 vuotiaana. Mä sain siitä kyselystä, joka tehdään kaikille syömisestä ennen leikkauspäätöstä, ihan muutaman pisteen, ja silläkin on varmasti merkitystä, minkä verran suhtetta ruokaan joutuu työstämään kuinka hallitseva osa elämää se syöminen ja lihavuus on ollut. Tästäkin olen oppinut eniten läheiseltä leikatulta ystävältä, että ollaan erilaisia historialtamme ja suhteessa ruokaan ja erityisesti syömiseen liittyvien tunteiden osalta. Me ihmiset ollaan hirmu subjektiivisia, ja on vaikea oikeasti käsittää toisten erilaisuutta, vaikka sen sanoo kuinka suoraan täällä netissä. Siinä suhteessa oikean elämän vertaistuki on suositeltavaa.

Kyllä mä pohdin joka dumpingin jälkeen (joita onneksi on harvoin) että miksi sen sain. MIksi se yksi ei aina tunnu olevan riittävästi, kun taas toisinaan on liikaa jne.

Kuten sanottu, leikkaus on vain apuväline, työ/valinnat on tehtävä itse. Ruuan laadun, määrän ja säännöllisyyden suhteen. Ja loppuelämänsä tarkkailtava että pysyy kurissa. Kukin löytäköön itselle sopivan keinon seurantaan ja vuoropuheluun itsensä kanssa suhteestaan ruokaan.

Mulla on leikkauksesta nyt kolme viikkoa jo olen merkinnyt siitä saakka jokaisen suupalan ruokapäiväkirjaan. Kirjailen syömiset ja juomiset Kalorilaskuriin, jonka kautta näkee myös miten paljon saa proteiinia, hiilareita ja rasvaa. Tuon proteiinin saannin kanssa olen nyt erityisen tarkkana, kaloreiden suhteen ei tässä vaiheessa toipumista tarvitse vielä olla niin huolissaan, koska määrä on pysynyt tarpeeksi alhaisena jo ihan luonnostaan. Jatkoa ajatellen tiedän kyllä, että kaloreitakin pitää alkaa tarkkailemaan, itsellä on homma lähtenyt lapasesta niin monta kertaa etten luota itseeni jos en laske kaloreita. Jatkossa en välttämättä laske joka ainoaa suupalaa, mutta nyt alkuvaiheessa kun sen tekee, oppii myös paremmin paljonko kaloreita on missäkin ja ennen kaikkea miten saa koottua sen riittävän määrän protskuja. Yritän viimeiseen asti estää lihaksista laihtumista, hiusten lähtöä jne.

Kaikilla meillä on varmasti erilaisia historioita lihomisten ja laihtumisten suhteen mutta jokaisella on ruokasuhde varmasti ollut enemmän tai vähemmän vinksahtanut, ei sitä muuten lihota sairaalloisen lihavaksi. Jos siis joku on epävarma siitä saako liikaa/liian vähän kaloreita tai muita ravintoaineita, kannattaa mielestäni pitää ruokapäiväkirjaa ainakin jonkin aikaa.

Lasken edelleen kalorilaskurin avulla kalorit ja ennen kaikkea proteiinit. Nyt raskauden jälkeen olen halunnut pysyä 1200 kcal/vrk ja siinä avuksi on tarvittu kyllä laskuria. Ihan samalla tavalla kuin raskausaikana tarvitsin apua laskeakseni, että syön tarpeeksi eli 2000 kcal/vrk.

Aika hyvin osaan ruoka-aineiden kcal pitoisuudet ulkoa samate omien tekemieni ruokien. Loppujen lopuksi sitä syö aika tavalla samanlaista ruokaa viikosta toiseen ja leikkauksen jälkeen ei ole tarvetta joka ruokapalaa laskea eikä aina tarvitse jäädä miinukselle ja silti paino putoaa.

Proteiinien määrätkin rupean osamaan aika hyvin, mutta kun koneella kuitenkin istuskelen en koe isoksi vaivaksi laittaa ylös ruokiani kalorilaskuriin, joka ne säästää koko vrk.

anteeksi..ei ollut tarkoitus aiheuttaa minkään sortin kinaa keskuudessanne.. ;(

Olenhan minäkin AIKUINEN KAIKKEA NÄHNYT JA KOKENUT ihminen, joten en todellakaan tälläista asiaa täältänetistä niin kirjaimellisesti ota

On vaan hienoa nähdä miten jokainen on laatinut oman systeeminsä, laskeakko kaloreita vai ei...ja aivan varmasti jokainen itse huomaa ja kokeilee omat juttunsa. MITKÄ TOIMIVAN TOISILLA EI KAIKILLA TOIMI

Itse tulen sen sitten jossain vaiheessa oppimaan. Tottakaitärkeintähän on mitä se vaaka kullostikin kertoo ja huippua,jos on oppinut elämään niinkuin sinä Lytsy, koska ainahan tulee varmasti tilanteita, joissa ei pysty kaloreita laskemaan....

Ei hätää Suski, mä en ainakaan ottanut tuosta itseeni, ei kannata provosoitua pienistä. Se että keskustellaan erilaisista näkemyksistä on rikkautta