Kahdeksan viikkoa uutta elämää

Hei kaikille!
Voin tunnustaa, että en aina muista olevani leikattu! Tunnen oloni niin "normaaliksi", että seurassa saatan syödä sopimattomasti= liikaa makeaa/rasvaista. Silloin pikkumasu muistuttaa ja menen puklauttamaan syömiset pois. Kotona ollen ei näin pääse käymään, kuuntelen silloin mahaani. Kun elokuussa menen takaisin töihin, opettelen uuden rytmin syömisiin. En sorru syömään niin kuin muut, vaan syön mahani ehdoilla. Uskon, että pystyn luomaan itselleni sopivan systeemin!!!

Kuinka moni teistä leikatuista on samaa mieltä elämä edessä kanssa,eli että tuntuu kuin ei olisi leikattu ollenkaan??
Olen itse miettinyt monta kertaa just tota et mahtaako se tuntua jotenkin koko ajan et on leikattu

Minä en enää ajattele sitä leikkausta jatkuvasti. Ajoittain jopa unohdan koko jutun. Välillä joku kysyy syömisistäni, jolloin olen avoimesti kertonut leikkauksesta.

Uusi ruokarytmi on muovautunut oikeaksi. Huomioni kiinnittyy lähinnä ruuan oikeaan koostamiseen. Ne max 2dl annokset tulevat lautaselle jo automaattisesti. Ruokailuvälit muotoutuneet samoin, tosin syömäkertoja tulee välillä hellepäivinä vain se 4kpl. Kaikki rutinoitunut. Vieläkään en ole kertaakaan oksentamalla oksentanut... Luojan kiitos!

Hei Tigertyttö!
Minäkin ennen leikkuria pohdin, miten erilaiseksi elämä muuttuukaan?! Koska olen siinä onnellisessa asemassa, että ei tullut komplikaatioita, tunnen oloni oikein normaaliksi. Tämä pikkumaha on minulle taivaanlahja ja se tuntuu omalta!! On ihmeellistä ja mielenkiintoista elää tätä muuttumisprosessia. Huomasin, että olisi hyvä katsella itseään vaatteitta kokovartalopeilistä aika ajoin. Silloin oma silmä tottuisi havaitsemaan roikkoja, eikä yllättyisi. Minä hämmästyin polvien yläpuolelle ilmaantuneita kumpuja, kun ylläni oli valkoinen trikoohame!!!

Moi!

Minut leikattiin helmikuussa -10 ja elämä on jo pitkään ollut ihan normaalia. En todellakaan mieti jatkuvasti leikkausta ja uusista ruokailutavoista on jo tullut rutiinia.

Lähinnä leikkaus tulee mieleen suurena kiitollisuutena siitä, että olen saanut tämän mahdollisuuden ja voin nauttia elämästäni ja uudesta olomuodostani.

Kiitos bulleriina ja elämä edessä vastauksistanne,,olisi kiva kun muutkin jaksaisivat vastata tai siis kertoa oman mielipiteensä asiasta

Olo on melkeinpä epätodellisen hyvä ja normaali. Voin syödä kaikkea normaalia ruokaa. Ulkomuoto on kohentunut, ja sitä myöten psyyke. Voin käyttää sellaisia vaatteita, joita haluan. Ennen ainoa pointti oli: kunhan mahtuu päälle.

Kuullostaan niin ihanalle teidän kertomanne että ihan itkettää..ilosta tietenkin Voiko elämä todella muuttua

Minulla on nyt leikkauksesta reilu 6vk ja olo erittäinkin normaali, voin syödä melkeinpä mitä vain, salaattiin (lehti yms ) en ole vielä kajonnut.
Muutamia kertoja on tullut lievää sydämmen tykytystä ja hikoilu oireita, mutta ei mitään pahaa oloa, sen yhden viikonlopun kaltaista kipu/oksennus reaktiota ei ole enään tapahtunut.
Minulla on aikaa palautua/opetella reilusti kun saikun jälkeen jatkuu kesäloma.
palaan töihin elokuun alussa. Töihin paluu jännittää kun olen ollut sellainen hökäles, jolle tahtoo nuo taukojen välit "vähän" venyä, jospa nyt muistais paremmin.
Kylällä kun liikkuu, niin saa jo kuulla huomioita naaman kaventumisesta.
Vaatekaapista olen saanut kaivaa näitä toivotaan, toivotaan heräteostoksia, jippii... ne sopii päälle!
Olen tyytyväinen, toki toivoin painon tippuvan nopeemminkin, mutta hiljaa hyvää tulee, nyt leikkausta edeltävästä n-7,5, kokonaista pudotusta -15kg

Kyllä se siitä.

Hei taas!
Minulle tulee melkein 3 kk:n opetteluaika uuden mahan kanssa, ennen kuin työt kutsuvat. Olen tietoisesti ollut punnitsematta itseäni. Vaatteista ja peilistä huomaan muutoksen. Kun ihmiset päivittelevät, että "Kuinka paljon sinulta nyt oikein on jo pudonnut", minun pitää laskea se mielessäni aina uudestaan. Koska paino kuitenkin putoaa (1-0,5 kg/vk), annan ajan tehdä tehtävänsä. Luotan siihen, että vielä joskus (n. 2 v. päästä) alan olla normaalipainoinen!!!
"Onnellisuus ei löydy tien päästä, se koetaan matkan varrella.
Älä siis pidä itsestään selvyytenä elämäsi jokaista hetkeä.
Huomaat samalla löytäväsi uuden ilon aiheen jokaiselle päivälle.
Äläkä huolehdi huomisesta niin paljon, että unohdat elää tänään."
- Positiivarit
Ihanaa heinäkuuta kaikille palstalaisille!!!!!

Kotona sen pikkumahan välillä ihan unohtaa, mutta vastikään kävin töissä ruokalassa syömässä. Otin ihan normaalin pienen annoksen ja ajattelin, että syön sen miltei kokonaan. Mahani on pienentynyt viime viikkoina, koska mulla on ollut hammaskipua ja tulehdus leukaluussa. En saanut menemään alas kuin desin. Silloin tunsin itseni todella epänormaaliksi, kun oksennusta pidätellen kiiruhdin wc:n. Muut söivät valtavia annoksia ja minä vein ruokaa biojätteeseen. En taida hetkeen mennä ruokalaan vaan tyydyn omiin eväisiin.

Kotona ruokaa voi puputtaa hissuksiin, mutta töissä joutuu pitämään pitkiäkin taukoja. Siksi syöminen voi olla oikeasti välillä vaikeaa. Ja juomista pitää olla koko ajan käsillä, että ehtisi juoda päivän aikana. Hellepäivinä juon töissä koko ajan ja silti olen janoinen, kun pääsen kotiin.

Tänään on pikkumasuni 2 kk-synttärit!
Sen kunniaksi kuvapäivitys kera irtoripsien!! Mitä tässä ajassa olen kokenut?
Hyvät puolet=
-ruoka ei ole mielessä kaiken aikaa
-en tunne nälkää
-suklaan/leivonnaisten ahtaminen ei ole tullut edes mieleen
-en palkitse itseäni ruualla/herkuilla
-jääkaapilla ja kaupassa pitää oikein etsiskellä= mitä minun tekisi mieli tänään syödä?
-kevyt liikkua
-peilistä näkyy inhimillisemmän näköinen matami
Huonot puolet=
-ruuan ulospulautus, jos syön liian nopeaan (kana), enkä pureskele tarpeeksi
-makean syömisen jälkeen lievä sydämentykytys (molemmat edelliset kääntyvät lopuksi omaksi hyväkseni)
-kanssakulkijoiden "opettaminen", miten suhtautua minun erilaiseen syömisrytmiini
Siis kaikki on mitä mainioimmin!!!

Täytyy sanoa, että mä kanssa saatan syödä liian nopeasti, kun en aina muista leikkausta. Kotona mulla on jälkiruokakulhot ruoka-astiana ja niihin voi laittaa mitä vain ja lastata täyteen. Muualla/ muilla ruoka-astioilla sitten saakin miettiä tarkkaan tai saattaa tulla syödyksi liikaa. Samate ruokailunopeus on sellainen ettei aina muista eikä mahakaan asiasta enää huomauttele. Enemmin tykkäänkin syödä aika nopeassa tahdissa ja jakaa ruoka-annokseni max. 3 osaan. Usein kuitenkin syön kahdessa osassa ja vain parin min. tauko välissä. Näin ruokailuun menee 15min. ja olo on hyvä.

Elämä edessä, kyllä huomaa että kaikki on Sulla kohillaan, tuosta kuvasta oikein huokuu hyvinvointi ja nuoruus