TuhkaTriinu pohtii

Tässä yhtenä päivänä heräsin ajatukseen - miten kauan mun oikeesti pitää tätä lihomis-laihtumishommaa jaksaa?

Olen juuri 30 vuotta ylittänyt nainen, 2 lapsen äiti ja ainoa hetki kun olen ollut normaalipainoinen on varmaan synnytyslaitoksella.
Päiväkodissa, esikoulussa, koulussa.. aina lihavana. Aina se tyttö jonka perään kuulu poikien pilkka äänet askelten mukaan - tum, tum, tum.
Se tyttö jota leirillä kutsuttiin Taloksi, tyttö jonka sydän itki isoja krokotiilin kyyneleitä, kun perhetuttuni jakoivat sisarukseni lempilapsikseen, ja minä.. en kelvannut kenellekkään.

No nyt aikuisena, olen osalta velkaa kaikille noille ihmisille, heidän avullaan minun luonteestani tuli ulospäin vahva. Opin nauramaan, nauramaan itselle.. kertomaan pienen vitsin läskeistäni- katsoen kun muut nauraa ja miettien "ette te ikinä voi tajuta miltä tää tuntuu"
Vain toinen lihava voi tietää sen tunteen, joka vuosienkin jälkeen valtaa koko kropan muistaessaan jonkun ikävän jutun. Jonkun lentävän lauseen, jonkun jossa joku on nauranut, ilkkunut ja pilkannut perääsi ja se tunne minkä se herätti.. sen voi tuntea uudelleen, ja uudelleen.

Laihduttaakseni olen kokeillut varmaankin kaiken. Syönyt kaalisopat, tabletit, nutriletit, karpannut.. name it. Ainoa mitä en ole kokeillut on oksentaminen.
Keittiöpsykologina voisin väittää ja lyödä vetoakin siitä, että mä olen tunnesyöppö. Syön täyttääkseni tyhjiötä jolla ei ole rajoja. Tunenn täyden olon hetken vain, ja sen jälkeen syön lisää, lisää, lisää pitääkseni tunteen täytenä.
Mutta halu laihtua on kova.
Joka päivä mä mietin, että nyt se alkaa - uusi elämä. Mutta kappas kohta on käsi käynyt suuta kohti nopeammin kuin ajatus.

Nyt olen 1,5 aikana lihonut 20 kiloa. Sitä ennen laihdutin yli 30 kiloa vähähiilarisella, tulin raskaaksi, synnytin ja jäin kotiin.. ja syön. Bmi on 41.4

Polvet huutaa hoosiannaa, en edes muista milloin oisin kyykylläni ollut. Selkä oireilee.. mutta eniten pienenpieni sydän oireilee. Sydän joka huoletii huomisesta ja haluaisi olla elossa mahdollisimman pitkään, jo ihan lastenikin vuoksi.

En tiedä olisiko vatsanpienennysleikkaus, , ohitusleikkaus tai mikä mulle oikea ratkaisu. Sitä tulin tänne kartoittamaan ja tutkimaan miten tästä nyt sitten edetä ja mihin suuntaan.
Lääkärille todennäköisesti ensimmäiseksi ja katsellaan sitten mitä setä tohtori sanoo.

Kiva kun tulit

Hei.

Mukavaa, että löysit tiesi tänne. Meitä on täällä monta.

Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tuon tekstisi....

Terve Tuhkatriinu!
Hienoa, että tulit tänne! Palstan avulla olen selvinnyt tänne asti. Samoin Lile-palsta on minulle ehdottoman tärkeä. Sinun Bmi:si riittää nykymääräyksillä, joten mene pian lääkäriin punnittavaksi virallisesti. Olet vielä nuori, joten sinulla on kaikki mahdollisuudet saavuttaa loppuelämäksesi normaalipaino. Tästä leikkuupolustasi saattaa tulla pitkäkin, jos menet kunnallista tietä. Minun polkuni kesti 1,5 v. joka oli minulle ehdottoman tärkeä aika. Siinä ajassa ahmin tietoa, luin toisten kokemuksia ja punnitsin mielessäni erilaisia vaihtoehtoja. Pyrin tiedostamaan omia syitäni, miksi syön liikaa. Tunneskaala meni laidasta laitaan= menen leikkuriin, en mene, menen jne. Sitten alkoi= kuolen leikkaukseen, en kuole jne. Nyt elän 2,5 viikkoa vanhan pikkumahani kanssa elämääni niinkuin ennenkin. Erona on se, että ruokamääräni ovat 2 dl kerrallaan, ei tee mieli syödä suklaalevyä kerrallaan, saati kahta munkkipossua jne. Lisäksi olen löytänyt uudelleen ilon liikkua. Ja mikä parasta= nälkää en tunne!!!!! Kannustan kovasti sinua mahanohitusleikkaukseen, ainakin minulle tämä on ehdottomasti MUN JUTTU! Paljon mahdollista, että se on myös SUN JUTTU!!!

Huomenta! Ja kiitos tervetulotoivotuksista

Elämä edessä noin minäkin olen ajatellut, että olen nuori vielä nyt olisi aika tehdä jotain. En mä halua elää seuraavaa 30 vuotta murehtien painoani vaan mä haluan keskittyä ihan siihen itse elämään.
Tunneskaala menee nyt jo laidasta laitaan. Sisäistä taistelua "olenko mä tosiaan niin voimaton itseni suhteen, etten osaa laihduttaa syömällä ja liikkumalla", "missä mun itsekuri on", "onko tämä epätoivoinen valinta"... ja varmasti tulen miettimään näitä asioita vielä pitkäänkin ennen kuin olen lopullisia päätöksiä tehnyt ja siitä sitten jatkanut eteenpäin, on se tie sitten mikä on.

Nyt mulla on lapsivapaat hetket ja pakko pestä ikkunoita Joten askareet pois alta, palailen myöhemmin pohtimaan.

Mukavaa sunnuntaita.

Hei TuhkaTriinu, ja tervetuloa

Paljon oli tuttua kirjoituksessasi, erityisesti tuo pohdinta siitä, että miksei saa laihduttua / pidettyä itseään hoikkana. Itsensä soimaaminen siitä ei kuitenkaan johda mihinkään (paitsi ehkä jääkaapille), joten olen yrittänyt päättää, etten enää mieti asiaa. Tilanne on nyt tämä, tunnustan, etten saa itseäni potkittua terveisiin tapoihin ja normipainoon yksin, ja sillä siisti. Tarvitsen apua, ja koska apua on tarjolla, ei ole väärin ottaa sitä vastaan. Itse asiassa, jos kyseessä olisi niin helppo homma, eihän apua edes tarjottaisi! Jokainen meistä tietää jo, ettei se ratkaisu ole niin helppo, eikä taatusti tyyliä "syöt vaan vähän vähemmän". Onhan se osa totuutta, mutta kun ihminen ei ole kone, johon vain laitettaisiin vähän vähemmän polttoainetta, ja sitten kaikki sujuisi hyvin ja vaivattomasti.

Apua on siis tarjolla, ja sitä saa ottaa vastaan. Eihän se tee kenestäkään heikkoa, jos johonkin muuhun vaivaan pyytää apua. Sinulla on siinä vielä lapsetkin, niin ei sitä voi vaan pelkästään keskittyä hoitamaan itseään. Siksi on hyvä saada apujoukkoja ja -keinoja siihen. Sama tilanne on itselläni. Luulen, että jos olisi lapset maailmalla, niin voisi keskittyä vain itseensä, ja sitten ehkä olisikin mahdollista laihtua ja jopa ehkä pysyä normipainoisena.

Pari vuotta vaan tarvittaisiin aikaa, ettei tarvitsisi huolehtia muista ihmisistä, töistä tai mistään elämän realiteeteista. No milloin ihmiselllä on sellaiseen tilaisuus? Ehkä jos on pankissa miljoona, ei töitä, lapsia eikä mitään muita velvotteita ja varaa omaan personal traineriin ja vielä kokkiinkin.

Koska kuitenkin elän tätä ihan normaalia elämää, niin tarvitsen todellakin apua. Tuntuu, että muuten menee elämä ohi. Päädyin siis viimein minäkin leikkaukseen, nyt siis olen vasta prosessin alkupuolella. Periaatteellinen leikkauslupa vasta taskussa.

Kannattaa ehdottomasti mennä sinne lääkärin juttusille. Jos et päädykään leikkaukseen, saat muutenkin tukea asian kanssa. Ja kun kunnolla tutkit asian, ja sen soveltuvuuden itsellesi, ei tarvitse jossitella, päätit mitä tahansa!

Tsemppiä sinulle kovasti! Ei koko taistelua ole vielä hävitty, vaikka turpaan on tullutkin. Tavalla tai toisella saadaan vielä selätettyä paino-ongelmat ja saadaan elämästä kiinni, yhdessä.

Hei vaan.
Olen 49, ja GBP tehty helmikuussa. Minun olisi kannattanut pyrkiä leikkaukseen jo kymmenen vuotta - ja useampi kymmenen kiloa- sitten. GBP-leikkaus ei vaan tainnnut olla silloin niin kehittynyt kuin nykyisin.
On äärimmäisen turhauttavaa, kun pudotettu paino vaan tulee korkojen kanssa takaisin. Painon pudottaminen ja pitäminen luonnonmenetelmillä (elämäntapamuutos) on äärimmäisen vaikeaa. Minulle se oli mahdotonta. Siksi leikkaus.

Sydämmellisesti Tervetuloa joukkoomme

Kiitos ihanaiset
Tänään sitten terveyskeskukseen varaamaan aikaa. Ruuhkat on siellä valtavia ja jo lääkäriaikaa joudun varmaan odottelemaan heinäkuulle, kun ei ole kiireellinen asia. Mutta no.. ei tämä mikään yhden yön projekti olekaan (olisikin, heräisin huomen aamuna normaalipainoisena ) fiilikset on hyvät ja kohta lähdetään pojan kanssa aamulenkille..

Huomenta.

Kylläpä ihmisessä on nesteitä. 4 päivässä paino laskenut 1.8 kiloa. MUTTA nyt mun varmaan kannattais lääkäriin asti pitää bmi yli 40 jos haluan pitää leikkauksen vaihtoehtona? Lääkäri mulla on 2 viikon päästä ja jos jatkaisin tätä, niin lääkäriin mennessä bmi olis jotain 39... voiko se kaatua siihen?

Nää helteet on ihania, mutta ei sitä löydä mistään tarpeeksi kevyttä ja nättiä päälle laitettavaa, ja jo yleisen kansan hyvinvoinnin vuoksikaan voi pukematta jättää.

TuhkaTriinu: tosiaankin ei kannata ennen lääkärikäyntiä laihduttaa, jos aiiot julkiselle. Niillähän on aika kovat rajat, bmi pitää olla 40 tai yli. Minut naurettiin ulos, kun sanoin että bmi 36...[code]

Saimaannorppa, kiitos vastauksestasi.. näin ajattelinkin.

Mutta, mutta niin oudolta ja hassulta kuin kuulostaakin.. niin mun bmi on tänä aamuna ollu 40.3 ja syy on nää helteet. Mun ei tee mieli syödä, edes roskaa mä joudun varmaan meneen 21 päivä lääkäriin kivet housunpunteissa

Eilen satuin lukemaan nuoresta naisesta joka laihdutti itsensä sairaalloisen lihavasta anorektikoksi. Näitä ääritapauksia, mutta kuitenkin.. hänelle oli tehty ohitusleikkaus. Mutta hänellä oli kyllä vahvasti taipumusta masennukseen ja sitten vielä ne mahanahat mitkä oli jäänyt jäljelle huimasta painonpudotuksesta masentaa vielä lisää, tais olla brittiläinen tuo tyttö ja siellä ei nahkaleikkauksia korvata, eikä hänellä ole varaa leikkaukseen.
Mutta pisti tuo miettimään, että terveellisintähän se olis liikkua ja syödä oikein, mutta hitto.. teoria on teoria ja koitappa saada ahteris nyt liikkeelle. Teen sen huomenna.

Huomenna. Se huominen taitaa olla aika ihmeellinen päivä, kun kaikki alkaa huomenna.

Puhun omista tuntemuksista. Jos itse haluaa, ja ammattilaiset näyttävät vihreää valoa, niin suosittelen.

En voisi parempaa toivoa. ENE meni kivuttomasti. Leikkaus myös, samoin jälkeinen aika.

Lääkärissä oli tänään veriarvot kohdallaan. Paitsi yksi munuaisista johtuva arvo: pari vuotta sitten ne olivat ihan poskellaan. Verenpainelääke puolittunut. BMI laskenut 53:sta alle 40:een, eli elopaino 185 kg:sta 137:ään.

Tapasin eilen erään kaverin, jonka olen tuntenut noin 25 vuotta, ja jonka kanssa tavattiin viime kesänä viimeksi. Hän sanoi, että oli vaikeuksia tunnistaa. Kaikki oli muuttunut kuulemma kävelytyyliä myöten.

Hei Triinu!
Joo, laita vaan varmuudeksi punnitukseen kiviä myös taskuihin, että BMI:si ei ole liian alhainen! Minulla ei totisesti ollut tuota vaaraa, mutta taisin ihan ekan kerran käydä ravintoterpalla punnituksessa, koska lääkärille oli jonoa! Hyvää vointia sinulle!!

Lääkärissä käyty ja lähete TYKSiin laitettu. Saa nähdä kuinka käy. Ei edes tk-lääkäri punninnut minua, joten lisäsin pari kiloa päälle ja BMI on näin ollen 41.8.
Kotiin sain paketillisen metforemia tueksi painonhallintaan ja hillitsemään mässäilyä. Söin noita raskausaikana ja tehosivat hyvin mässäilyyn.

Kyllä tämä tästä, toivoisin ainakin.

Siirrän nyt kirjoitteluni tuonne oikeaan osoitteeseen, pois täältä yleiseltä. Jatketaan yhdessä matkaa sieltä.