Kehon kuvan muuttuminen

Olen laihtunut 50kg ja en todellakaan ole sisäistänyt pienempää olemustani. Kerran eräs nainen yritti mennä edelläni ovesta, jossa on automaattinen ovisilmä. Ovi ei auennut hänelle ja mä kävelin siihen perästä ja nauroin sille naiselle, et pitää olla isompi ihminen et ovisilmä reagoi. Samalla hetkellä tajusin, et se nainen oli minua isompi. Mulkaisi mua äkäisesti ja mä luikin karkuun... Hämmennyin aivan, koska olen tottunut olemaan se isoin. Toisen kerran harmittelin mielessäni, kun eräs ihminen jätti mulle hississä pienen raon, josta mun piti kulkea ohitse. Ajattelin, et änkeän siitä sitten, kun on noin epäkohtelias. Sovin raosta oikein hyvin ohitse. En oikein hahmota olemustani.

Uudessa Kauneus & Terveys lehdessä oli juttu lihavuusleikkauksista. Hyvä juttu olikin. Se sai minut taas pohtimaan kehonkuvaani. Mietin, että jos en sisäistä itseäni laihempana, voinko helpommin lihoa takaisin? Millaisia konsteja teillä on ollut, jotka olette laihtuneet paljon? Onko pelkoni aiheellinen?

Todella hyviä kysymyksiä teit. Samoja asioita olen itekin miettinyt. Mulla on jotenkin vääristynyt kuva itsestäni. Toisinaan tiedostan hyvinkin selkeästi minkä kokoinen olen oikeasti, mutta toisinaan en 'näe' omaa kokoani.

Sä olet muuten aika tarkkaan saman kokoinen kuin ite olen tällä hetkellä.

Mitenkä teillä on itsetunnon kanssa? Mulla on aikaisemmin ollut sellainen 'hälläväliä' asenne kaikkeen, toisten sanomisiin ja mielipiteisiin, tapa jolla olen suojellut itseäni kritiikiltä.

Nyt parikymmentä kiloa pienempänä olen huomannut olevani todella tiukka ja toisinaan jopa julma itselleni henkisesti, jollain tapaa piiskaan itseäni eteenpäin.

Saatan ottaa itseeni jos joku huomauttaa koostani, se saattaa johtua siitä ettei ihmiset tiedä kuinka jumalattomasti olen tehnyt töitä sen hukatun parikymppisen takia.

Eräskin ihminen sanoin mulle kahvipöydässä _etten saa_ ottaa pulla koska laihdutan ja mun pitää opetella olemaan syömättä koska mut tullaan leikkaamaan....

Seksi oli yksi intohimojani ennen, mutta nyt se on alkanut olemaan pakkopullaa, koska inhoan roikkuvia nahkojani.

en vieläkään osaa kai käyttää tarpeeksi pieniä vaatteita kaiketi. En edes tiedä minkä kokoiset vaatteet jopa sopisi mulle jo. Tällä hetkellä suosin mielummin hieman rentoja malleja joissa liikkumisen varaa. vaatekootkin vaihtelee niin paljon. Nyt käytän kokoa 50 tuulipukua vaikka pienempikin menis mutten pidä liian tiukoista kuteista. Näkee sitten mikä on lopullinen paino joskus..

No mulla on ainakin minä kuva ihan hukassa ja siihen kaikki kiltit kanssa eläjät huomauttelee etten saisi enää laihtua tai että pitäisi ruveta lihomaan takaisin... Ja oma psyyke on kovilla kun ei oikeasti tiedä edes omaa sukkien kokoa vaan ostaa summissa pienempää ja sit sovittaa kotona kaikki vaatteet on menneet uusiksi rintsikoista lähtien jne....
Enkä tiedä yhtään paikkaa taikka ihmistä jollekka voisin oikeesti hehkuttaa edes vähän omaa päättäväisyyttäni ja onneani uudesta ulkomuodostani... Jos edes sitten itsekkään tiedän olenko oikeasti onnellinen???

peilistä katsomalla, ei meinaa oikein omaa olemustaan hahmottaa, kun huomio kiinnittyy vaan niihin kohtiin, mitkä roikkuu tai tursottaa rumasti edelleenkin..

joskus ihan yllättyy, kun käden alla tuntuukin kohtalaisen selkeästi joku tietty luu tai olkanivelen liikkeet tuntee sormien alla..

vaatteiden koot alkavat olla hakusessa, työ vaatteiden kanssa nyt on kohtalaisen helppo toimia, kun voi rauhassa testailla housuja ja paitoja, mutta sitten taas muut, henkilökohtaisemmat vaatteet tuottaa harmaita hiuksia, kun ei tiedä omaa kokoaan, kun se ei enää olekkaan Se Isoin Mahdollinen..

Odottelin eilen 20 min ylävartalo paljaana vuoroani mammografiassa pienessä odotuskopissa, jossa oli peili. Nostelin käsiäni, katselin ihmeissäni kuinka rintakehässä näkyi kylkiluiden hahmo. Rinnat roikkuvat niin että kynä pysyisi juuri ja juuri rinnan alla, mutta ei siis pahasti, sama voisi olla tilanne jo pelkästään kahden lapsen imetyksen takia. Vatsassa on kyllä ylimääräistä nahkaa ja ylävatsassa vielä läskiäkin, niin että vyön ja farkun vyötärön yläpuolelle tulee makkara.

Tytär kysyi äitienpäivänä että miksi mun vatsa on niin kurttuinen

Pääosin olen ihan sinut mun uuden kehon kanssa. Iho on mennyt hyvin kasaan, eikä ryppyinen pari numeroa liian iso vatsanahka ainakaan vielä häiritse vaikka se esim. kyljellään ollessa roikkuu/makaa mun vieressä, seisoessa ja vaatteiden alla roikkumista ei näe.

Jalat on suht hoikat, sääret paljastaa siis ihan mielellään. Takapuoli on vielä naisellisen pyöreä. Allit hieman roikkuu, muttei minään helttoina. Mummokaulanahka on edelleen vähän vetäytynyt.

Näytän omasta mielestäni 10 vuotta nuoremmalta kuin lihavana. Pikkuhiljaa alan tottua siihen että en ole enää iso. Tosin jos en sitä tietoisesti ajattele, voi käydä kömmähtyksiä vanhasta muistista kuten sulle Dunbar, menin taksissa etupenkille ja laitoin asiakkaat takapenkille, koska omasta mielestäni olin se isoin, vaikka en enää oikeasti ollutkaan.

Pikkuhiljaa siis uuteen ulkomuotoon tottuu ja oma uusi koko löytyy. Liiviliikkeen asiantuntija-apua kannattaa käyttää että löytää sopivat liivit ja pikkarit.

No hei Kissus. Täällä saat hehkuttaa. Tällä palstalla on porukkaa, jotka tietää ihan tasan tarkkaan, millaista lihavana on elää ja millaista tahdonvoimaa laihduttaminen vaatii joka ikinen päivä, aina ja aina. Onneksi olkoon upeasta saavutuksestasi, onnea uudelle elämälle ja uudelle kropalle. Ei ole pakko olla joka hetki onnellinen, mutta muistele välillä, millaista lihavana oli liikkua; istua varovasti ettei tuolit hajoa alta; ostaa aina, ei kivan näköisiä vaatteita, vaan mitä tahansa säkkejä jos ne vaan mahtuu päälle; jne jne. Kyllä nyt on varmaan parempi.

2FatToFly- Mulla oli muutama kuukausi sitten oikea ahdistus päällä roikoistani. Seksistä meni maku, kun kuulin tai luulin kuulevani vain läskien läiskintää jne. Nyt olen jo rauhoittunut siitä... Mulle ei kukaan uskalla tulla sanomaan pullasiivun paksuudesta jne. Sais multa kyllä sellaisen vastauksen, että muistais pitkään. Eli olen mielestäni luonteeltani samanlainen...

Paras keino millä pääsin eroon siitä alakulosta läskien roikkumisen suhteen oli liikunta. Aloin lenkkeilemään, rääkkäämään itseäni. Sen jälkeen tunnen olevani niin elossa, että unohdan epäkohdat.

Uskon, että sun käymäsi tunteiden kuohunta liittyy leikkaukseen. Olen huomannut, että tunteet on aluksi tosi herkillä leikkausta ennen ja jälkeen. Sitten tasoittuu...

Mieheni on sanonut jo parin viikon aikana että miten minulla on noin pieni pää nyt
Ja omasta mielestäni se on aivan samanlainen kuin ennekin...kunnes eilen siskoni otti minusta markkinoilla kuvan ja laittoi facebookiin minun profiiliini ...kiekaisin että miksi mun pää on noin pieni !
Eli ilmeisesti kun posket,niska,hartiat ovat sen verran pienentyneet muun kropan ohella,se saa sitten myös pään näyttämään sirommalta.Kun on tottunut että se on suuri pulleine poskineen ja moninkertaisine leukoineen ollut.

Hei!
Mulla ei oo ainakaan yhtään pysynyt pää mukana tässä keventymisessä. Näen vieläkin itseni isona vaikka tällä hetkellä olen (ainakin painoindeksin mukaan) ihan normaali.... Vaatteita ostaessa otan ensin aina vähintään 3 numeroa liian isoja ja siitä sitten lähdetään kohti oikeaa kokoa.Mitään paljastavaan EN voi käyttää koska allit on ihan ruttuset tyhjät nahat, samoin reidet ja rinnat. Maha on ainoa mikä olisi pysynyt siedettävänä ellen olisi joutunu tässä keväällä kahteen leikkaukseen kun ryssivät Tyksissä oikeen kunnolla ja nyt on maha ihan karmeesti krympätty. Meni ohi aiheen Mutta jollekin "päälääkärille" varmaan tarvis mennä että ymmärtäsi mitä keholle on tapahtunut tässä liki 1.5 vuoden aikana...

Dunbar, saattaa ollakin.

Jotenkin ne roikkuvata nahkat vaan masentaa, varsinkin kun tietää niiden alkavn tulevaisuudessa roikkuvan vielä enemmän. Mun miestä se ei haittaa yhtään tippaa, mutta itseä ne pläskinahkan lässähtelyt häiritsee. Itsetunto on kohdillaan edelleen, mutta en koe olevani kovin seksikäs kun katson peiliin itseäni. Siis jos joku vastaavan näköinen ihminen tulisi mua iskemään tai olisin alkamassa petipuuhiin 'tämän näköisen' kanssa... Siis en kiihota itse itseäni jos katson itseäni 'ulkopuolisen' silmin.... Tai jotain

Alleistani, roikkurinnoista ja ryppyvatsasta huolimatta mä koen olevani nyt seksikkäämpi kuin lihavana. Uudessa parisuhteessa tilanne voisi olla eri, mutta vanhassa ainakaan toisen ulkoinen olemus ei ole kovin iso juttu seksissä. Enemmänkin tuo "ongelma" on tosiaan oman pään sisällä.

Suosittelen siinä tapauksessa hakeutumista plastikkakirurgin pakeille, muistaen että esim. nelikymppisestä ei tule kakskymppisen ihoista, mutta jo terveyssyistä ylimääräiset roikot kannattaa hoidattaa. Monella myös voi roikot haitata urheilua ym.

Kun on elämänsä laatua lähtenyt parantamaan, ei kannatta tyytyä puolinaiseen.

2FatToFly- kyllä ne nahat menee kutistuu matkan varrella jonkin verran. Tietty ikä ja kudostyyppi vaikuttaa... Mutta Lyltsy on oikeassa. Nahat vain pois plastikkakirurgilla.

Se olis 'haaveena' jättää ne roikot leikkuriin

Tosiaan, oma mies pitää mua seksikkäämpänä nyt, mutta se ongelma on omassa nupissa. Ehkä se on jonkinlainen sisäinen pelko siitä kuinka ei nahka pysykään kutistumisen mukana ja nää jää ikuisiksi ystäviksi mulle?

Todellisuudessa en usko ettenkö saisi lääkäreitä vakuutettua niiden roikkojen haittaavuudesta, koska ne hiertää ja hautoo nyt jo!!!

Kai se oma pääkin tässä mukana tulee pikku hiljaa, toivottavasti ainakin. Muutokset on olleet hiumia niin enpä oikeasti ihmettele ettei ole ihan sinut pienemmän itsensä kanssa.

Tänään sattui mielenkiintoinen tapaus, näin kahvilassa entisen personal trainerini eikä hän tunnistanut minua Vasta sitten, kun tökkäsin häntä ja sanoin terävämmin MOI!

Kehui kovasti mua ja uudistunutta ulkomuotoa ja käski takaisin salille, on kuulemma porukalla ollut ikävä Tuli niin hyvä mieli

Mie tänää juttelin roikoistani ravintoterapeuttini kanssa ja hän meinasi et kyl niille puukkoa annetaan vaan et jalat ja kädet/tissit ne ei taida kuulua pakettiin... No sitte pitää itte paketoida puuttuvat kehon osat. !!

Kaipa sitä puukkoa tarvii näyttää joo... Ja hakea rintoihin täytettä; nää "herneet minigrip-pussissa" ei varsinaisesti oo mitään mieltäylentävää katsottavaa Rahaa pitää vaan ensiksi saada pankista (ja paljon... ) ja seuraavaksi rohkeutta. Mulle jäi viimeisestä sairaalakeikasta ihan hirveä KAMMO kaikkea kirurgiaa kohtaan- toivottavasti menee ohi. Asia on vielä hyvin tuore eli toivotaan että aika tekee tehtävänsä...