Huono omatunto

Mulla on kauhea olo. Olen siis vasta alkumetreillä, parin viikon päästä menossa ravintoterapeutille. Ystävät ja sukulaiset kannustavat ja ovat tukena...kaikki paitsi yksi. Oma puolisoni ei halua minun menevän leikkaukseen, vaan laihduttavan "normaalisti". Olen yrittänyt tuota normaalia laihdutusta nyt kohta 13 vuotta, mutta hän ei tunnu ymmärtävän etten onnistu siinä. Tiedän hänen pelkäävän terveyteni puolesta ja että jokin menee vikaan leikkauksessa. Nyt poden huonoa omatuntoa, enkä enää tiedä voinko mennä leikkaukseen sen vuoksi. Kun aloitin tämän rumban, tuntui mahtavalta, että voisin saada oikeasti apua, mutta nyt vain ahdistaa. =(

Kuinka paljon te olette kuuleet epäonnistuneista leikkauksista? Oma kohtasia kokemuksia? Olen muuten perusterve ihminen, ainoastaan lihava, joten en koe että kauheaa riskiä itselläni olisi. Entä miten vastustuskyky leikkauksen jälkeen? Onko eroa?

Mä olen ollut tosi terve leikkauksen jälkeen, ei oo juuri tarttuneet edes tavanomaiset flunssat.

Kyllä todennäköisempi on että saat ikäviä lihavuussairauksia jotka on sulle hengenvaarallisia ainakin pidemmällä juoksulla kuin että kuolet leikkkauspöydälle. Lihavien ihmisten nukutus on aina riski, mutta riskit ei tässä taida olla sappikivi - tai umpisuolileikkausta suuremmat.

Muutokset pelottavat, tuolla on toinen keskustelu Leikkauksen vaikutuksesta parisuhteeseen, voisiko kyse olla pelosta että jos vaimo laihtuu, kestääkö suhde.

Kyllä sinä saat vielä puolisosi myönteiseksi leikkausta kohtaan kun kerrot mistä on kyse oikeesti ja kuinka paljon hyötyä siitä on sinulle. Jos häån ei sitä ymmärrä niin hän ei kai ole oikeasti arvoisesi.
Sinun elämästä tässä on kyse ensisijaisesti. Ja haluaako hän katsoa sinunn epätoivoasi jos perut leikkauseen menon?
Kyllä mä uskon että olet jo yrttänyt tarpeeksi omin avuin.

Oletko sä keskustellut puolisosi kanssa MIKSI hän ei halua sun menevän leikkaukseen? Voihan olla, että hän sisimmässään on kauhuissaan miten näin suuressa operaatiossa voi käydä.
Minä suosittelisin kyllä istumaan alas ja keskustelemaan rauhassa syistä.
Mikset pyydä häntä tänne lukemaan jo leikattujen tarinoita?

Kyllä oma terveys nyt on kaikkein tärkein. Jos et itse ole kunnossa ja jaksa, niin miten ihmeessä jaksat sit huolehtia muistakaan. Joten jos mahdollista mene leikkaukseen.

Toisaalta ei se kirurgin veitsikään autuaaksi tee, helpottaa kylläkin. Mutta omaa sinnikkyyttä silti tarvitaan edelleen painonpudotuksessa ja sen hallinnassa.

Itselläni leikkauksesta kulunut runsaat 5 kk ja kaikki on mennyt hyvin tähän asti. Kirurgi onnistui poistamaan sappirakonkin samassa leikkauksessa.

Hepsuli- mä päätin heti alkumetreillä, että tämä on mun asiani ja mun päätökseni. Olin laihduttanut ja laihduttanut ja lihonut ja laihduttanut. Olin kertakaikkiaan kypsä ja tarvitsin tämän keinon käyttööni. Mies oli asiasta epäröivällä kannalla, mutta kun näki, että päätökseni pysyy hän alkoi olla ihan myötämielinen. Mun mies on sellainen muutosvastarinta ihminen. Hänen mielestään kaikki ois hyvin, jos muutosta ei tapahdu. Ja parisuhteessa vaikuttaa tosiaankin monet asiat tällaiseen päätökseen. Mahdollinen mustasukkaisuus, menettämisen pelko jne.

Olen perusterve ja minulla leikkaus sujui todella hyvin. Pääsin kotiin jo seuraavana päivänä. Viikon päästä olin jo suhteellisen hyvässä kunnossa.

Mun mies oli pari vuotta sitten melkein kauhuissaan, kun puhuin ekan kerran tästä leikkauksesta sille.. itsekin vielä mietin ja asia jäi muhimaan. Mutta kun päätöksen tein, se piti ja miehellä oli paljon positiivista tietoa jo siinä vaiheessa, ja oli joutunut seuraamaan jo pidemmänkin aikaa mun kamppailua painon kanssa. Nyt ollaan molemmat oltu erittäin tyytyväisiä ja onnellisia siitä, että mun terveys paranee ja voin paremmin kaikinpuolin. Mikään ulkonäkö kysymyshän tää ei ollut meidän perheessä ainakaan.

Itse se on jokaisen päätöksensä tehtävä ja jos sinä olet varma siitä, mitä haluat, niin saat miehesi näkemään sen myös. Keskustelua ja lisää keskustelua Tsemppiä!!

Mun äiti oli ihan ehdottomasti vastaan tätä leikkausta vaikka itse onkin sairalloisen lihava. Hänellekkin leikkausta on ehdotettu, mutta ei ole halunnut siihen mennä.

Hän "pelotteli" minua roikuilla, niiden leikkauksilla yms. Ja siitä syystä venytin leikkausasiaa 3v. Nyt, kun hän on vierestä seurannut taivaltani on hän muuttanut mieltään ja todennut, että erinomainen asiahan tämä on ollut ja sanoikin itsekkin hakevansa lähetteen.

Kyllä se vaan niin on, että ylipaino on suuri rasite niin henkisesti kuin fyysisestikkin ja juuri luin jenkkiläisen tutkimuksen, jonka mukaan leikatuiden riski sairastua syöpään on 30-70% pienempi (gynekologisiin ja rintasyöpiin). Se jo yksistään on minusta uskomattoman suuri motivaatio.