Läskiä ja lotinaa

Moi kaikki !

Olen menossa leikkaukseen 11.1.11 ja tässä lueskelen näitä kanssakärsijöiden viestejä,mahtavalta kuullostaa noi stoorit,mutta mä en ole vieläkään varma haluanko leikkaukseen juuri noiden syömisvaikeuksien takia leikkauksen jälkeen.Olen ollut läski 13 v ylöspäin ja käynyt läpi kaikki painonvartiat ym.ihmedietit.Vuonna 1999 laihdutin viimeksi yli 30 kg ja v.2009 pudotin sairaalan laihdutusryhmässä 27 kg sen jälkeen en ottanut vastaan mulle tarjottua leikkausta ( olin tosi hölmö )nyt kesällä 2010 menin vaakaan ja se näytti 180 kg,huh,huh 20 kg oli tullut kesällä lisää,tämä uusi projekti käynnistyi siis jo keväällä Maaliskuussa 2010 kun olin jäämässä työttömäksi eli viimeisenä duunipäivänä 31.3.10 menin diabeteslekurin vastaanotolle ja hän sai mulle uuden ajan Peijakseen.

Kesä ja syksy meni tukevasti syödessä ja varsinkin punaviini ja olut maistui liian hyvälle,aloin turpoamaan oikein kunnolla,elokuussa kävin eka kertaa vaa'ssa kun menein uimaan uimahalliin se näytti 180.2 kg !Meinasin lähteä kotiin,heh,mutta aloitin reenin kuitenkin 3-4 vko uintia ja sain painoa pois vain muutaman kilon nyt olen ollut ENE - kuurilla taas kerran 1 kk ja painoa on mennyt pois 13 kg niinkuin varmaan muillakin samoilla konsteilla laihduttaessa.Nyt kun on lähtenyt näin hyvin menemään,(paino tällä hetkellä n.167 kg)olen alkanut miettimään että kieltäydyn leikkauksesta ja jatkan pusseilla lopun vuotta,mutta tiedän kyllä mihin se johtaa,heti kun palaan ruuan ja juoman pariin lihoan takaisin,en vain osaa päättää kumpi homma on olisi parempi,leikkaus vai siitä kieltäytyminen?

Ja mitä tapahtuu vatsalaukulle kun sitä ei enää käytetä,mitäs jos se myöhemmin aiheuttaa syövän tai vaikka jonkun tulehdustaudin,tuntuu käsittömältä että terveen mahalaukun käyttö estetään ja keho tavallaan
"silvotaan" ja rakennetaan väkisin uusi " 2 kananmunan " vetoinen mahalaukku,onkohan tätä tutkittu tarpeeksi vaikka sen johdosta elämä parantuu.Miten teillä muilla onko verenpainetauti,diabetes,kolesterolitauti kadonnut tai muka helpottunut niinkuin lekurit lupailevat?

T. Kalhu

Se sun mahalaukku jatkaa sitä mitä se on tähänkin asti tehnyt, eli tuottaa ruuansulatusnesteitä, jotka vaan tulevat ruuan kanssa yhteen vasta vähän myöhemmin suolistossa.

Läski suurissa määrin tappaa/lyhentää elämää varmimmin, plus vaikuttaa elämänlaatuun, kun liikkuminen ym. vaikeutuu iän myötä kun mm. polvet kuluu ja lihavuustaudit pahenee.

Mutta mutta, leikkaukseen ei kannata menä jos ei voi oikeasti sitoutua elämänmuutokseen, tarkoittaa säännöllistä normaalia syömistä, proteiinipitoista ruokaa, juomista väh. 1.5 litraa päivässä ( tarkoittaa pienellä mahalla jatkuvaa hörppimistä).

Tsemppiä, mihin ratkaisuun päädytkin!

Moi!
Minä olen suurinpiirtein samoissa lukemissa sinun kanssasi, ja minulle lääkäri sanoi suoraan, että näistä kiloista pääseminen muulla tavalla on aivan lohduttoman vaikeaa. Hän piti leikkausta ainaki minun kohdallani ainoana vaihtoehtona jos haluan kiloistani eroon.
Minä ainakin olen nähnyt sen niin monta kertaa, etta aina ne menetetyt kilot tulevat takaisin ja mielellään vielä kavereiden kera.

Ja kuka jaksaa olla jollain dieetillä jiin kauan, että oudottaa melkein sata kiloa? Minusta ei ainakaan siihen ole.

Minuakin pelottaa nuo dumping-ilmiöt sun muut, mutta niihin ei varmaan ainakaan kuole. Toisin kuin näihin läskeihin. Tiedän, että sydän ei tätä painoa kauan kestäisi enää.

Toivottavasti päädyt omalla kohdallasi hyvään ratkaisuun!

Jos epäröit niin keskustele ravintoterapeutin kanssa jos vaikka olis uusia ideoita. Mulla on leikkaus ainoa vaihtoehto, selkä sökö(ei voi leikata) lonkat lopussa(ei voi vielä leikata) molemmat kädet pitäisi leikata, >Diabetes. verenpaine yms pientä. 10 vuotta sitten en olisi edes harkinnut leikkausta .

Varmasti meistä jokainen on harkinnut tarkkaan leikkauksen tarpeellisuuden omalta kannaltaan, ja niinhän se täytyykin tehdä.
Minut leikattiin1.11.2010 (GBP) enkä ole katunut, paino on pudonnut leikkauksen jälkeen noin 1kg/vk ja kaikkineen syyskuun puolesta välistä 25kg.
Minulla on verenpainetauti ja kakkosluokan diabetes, leikkaus ja sitä myöden painon pudotus ovat jo nyt vähentäneet lääkitystä huomattavasti: verenpainelääkkeistä on vain yksi jäljellä, kun aiemmin niitä oli 4. insuliinin sain jättää myös pois ja diformiinia syön puolet entisestä. Minun kohdalla on hyvät mahdollisuudet päästä lääkkeistä eroon kokonaan.

Opettelua syömisten ja juomisten kanssa riittää, itse en ole kokenut sitä mahdottomaksi vaikka en väitä sen helppoakaan aina olevan.

Painon hallinta on vaikeaa ja olen itse iloinen saamastani apukeinosta.

Juu ehdottomasti olen minäkin leikkauksen kannalla. Mulla on nyt leikkauksesta pari kk, ja kaiken kaikkiaan enen kanssa painoa on pudonnut yhteensä 21 kg. En olisi takuulla siihen kyennyt ilman leikkausta. Tai jos olisinkin kyennyt, olisi se ihan yhtä nopeasti tullut myös takaisin.

Noita dumping-oireita välillä tulee, mutta itselleni ei silti ole kuin pari kunnon kohtausta ollut tämän kahden kuukauden aikana. Ja molemmat täysin itse aiheutettuja. Siltikin, vaikkei se silloin kohtauksen ollessa päällä siltä tunnu, mä olen toisaalta jopa tyytyväinen siitä, että niitä tulee. Ne kuitenkin opettaa ja muistuttaa siitä, miten sitä ruokaa kuuluu syödä. Normaalisti se jo sujuu itsekseen, sitä tunnetta on vaikeaa edes kuvailla. Mutta mieliteot on pääosin kadonneet ja sitä osaa yleensä lopettaa sen syömisen ajoissa. Ja silti ei ole koskaan ollut niin tyytyväinen ruokailuihinsa mitä nyt leikkauksen jälkeen. Tämä on oikeasti ihan fantastista, vaikka noita pieniä takapakkeja välillä ilmaantuukin

Itseä on myös kovasti mietityttänyt tämä leikkaus ja elämä sen jälkeen. Olen kovasti netistä katsonut varsinkin amerikkalaisten youtube videoita joissa ihmiset selittävät arkeaan ja syömisiään leikkauksen jälkeen.

Enellä sain hyvin painoa pois ja ennen joulua mietin haluanko edes ruveta jouluruokia syömään. Tunnen itseni liian hyvin ja sitten kun olin syömään alkanut niin rupesihan sitä ruokaa sitten menemään. Kinkut ja laatikot eivät olisi olleet mitään, mutta kun juustot ja suklaa maistuvat liian hyvin.

On siis pakko palata huomenna ruotuun. Ei minulla ainakaan ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin leikkaus. Muuten syön itseni hengiltä. Kaikki ruoka on liian hyvää ja jokaisesta mausta pitäisi saada itsensä kylläiseksi.

Olen jotenkin tajunnut, että olen tehnyt ruoasta itselleni ystävän josta en haluaisi luopua ja se kai leikkauksessa mietityttääkin. Voiko ystävien kanssa mennä ulos syömään? Voinko pitää juustoillan? Tuleeko ruokailusta pakkopullaa josta ei saa nautintoa?
Hassuja kysymyksiä, tiedän, mutta osoittavat hyvin sen kuinka suuren roolin ruoka on ottanut elämässäni. Olen varma, etteivät normaalipainoiset suhtaudu ruokaan näin tunteella ja siksi haluan leikkaukseen. En halua elää syödäkseni vaan syödä elääkseni ja saada elämääni muita nautinnonaiheita.

Aloittelija

Balint: Luin sinun ajatuksiasi ainakin kolme kertaa ja aina tulin samaan tulokseen että sinun kannattaa harkita vielä ja keskustella niin ravitsemusterapeutin kuin lääkärin kanssa tulevasta leikosta, tuo kuulosti pahalta että punaviini ja olut maistuvat liian hyville niin kyllä ne leikon jälkeenki maistuvat yhtä hyvältä ja samat kalorit saat juomalla ja yhtä paljon pystyt juomaan kuin ennen leikkoakin ei ongelmia. Keskustele mieti harkitse ja tee loppuelämän elämäntapa muutos ja jos siihen olet valmis niin mene leikkaukseen mutta jos et pysty muuttamaan tapojasi niin jatka luomuna niin sulla on ainaskin maha jota voit käyttää ja nauttia elämästä kuten ennenni ja eihän sitä koskaan tiedä mikä vihoviimmein tappaa onko se läski vai joku muu.

Terve !

Palaan vielä päivällä kirjoittamaani textiin,kiitos hyvistä kommenteista ja neuvoista.Todettakoon etten ole juoppo ja syön muutenkin liiankin terveelisesti ja harrastan liikuntaa eli uimista 2- 3 krt viikossa.Tämä leikkausasia oli vain päälimmäisenä niin oma lääkärillä kuin,r-terapeutilla ja kirurgilla.Mitään muita vaihtoehtoja tai ravitsemusneuvontaa ei annettu.Olen nähnyt ohjelmia joissa tehdään terveellistä ja hyvää ruokaa,mutta ruokaineet maksavat liíkaa meillä suomessa joten turvaudumme yleensä mäsyttämään halpaa leipää,juustoa ja ym hiilarivoittoista ruokaa.

Esim.eräs Cillian tv antoi hyviä ohjeita esim erilaiseten simenien ja palkokasvien käyttöön ja Jamie Oliver teki mieletöntä ruokaa erilaisista terveelisistä ruoka-aineista,mutta kaikki ne on liian kalliita suomessa joten ei ole edes mahdollista syödä terveellisesti vaikka haluaisi.

Sen takia aloin epäröimään tulevaa leikkausta,kukaan ei suomessa tee henkilökohtaisia ruokaremontteja "treenarin" avustuksella, ravitsemusterapeutit ovat työnsä vankeja eivätkä pysty vastaavanlaiseen työhön,sitä vähemmän me söisimme huonosti ja epäterveellisesti kun meitä melkein kädestä pitäen neuvottaisiin,kaikki laihdutusryhmät ovat hyviä ja ainoastaan painonvartiat oli sellainen paikka missä laihtui kun oli pakko,mutta siitäkin piti maksaa.

Ei pitäisi puhua elämäntapa muutoksesta vaan uuden ja maistuvamman ruokailutavan opettamisesta,sitä kautta se ainainen "makeannälkä" myös loppuisi eikä kehoa tarvitsisi leikellä turhan takia,myös mahalaukun ohituksen jälkeen voi kuulemma lihota jos tumppaa läpeensä ruokaan niin että paukkuu ja se uusi malaukku voi revetä,mikään ei estä ihmistä syömästä jos on nälkä,mutta jokaisen myös minun olisi pitänyt katsoa vuosien saatossa mitä sinne suuhunsa pistää,kohta on liian myöhäistä,minäkin joudun liittymään saamaan joukkoon joka syö 2 desiä päivässä 8 krt ja juo nesteitä lipittäen en halua siihen,mutta en halua myöskään kuolla läskin alle.

Peräänkuulutan siis vaihtoehtoja,mutta eipä niitä tällä palstalla tai millään muullakaan saa,leikkaus on lääkärien vastaveto ja niin radikaallinen ettei yksinkertaisesti voi muuta kuin laihtua.Usassa kuulemma leikataan veitsellä läskiä pois kirurgisesti että kyllä kai tämä on parempi vaihtoehto kuitenkin, mutta olen suruissani koska ruuan tekemisestä ja sen syömisestä katoaa tyystin koko ilo leikkauksen myötä,aion tietysti kertoa tämän stoorin kun näen ravitsemusterapeuttia tai sitten laitan sähköpostia,mulla on 31.12 se aika jolloin kaikki valmistelevat tutkimukset ja labrat tehdään eli tulotarkastus olen miettinyt leikkausta kesäkuusta asti ja aina vain kielteisemmäksi kantani muuttuu mitä lähemmäksi leikkauspäivä tulee.Että tälläinen stoori täältä Keravalta.Tsemppiä muille kovasti.

Kaikilla on oma tarinansa ja omat syynsä. Minä olen lähes liikuntakyvytön nuoruuden voimailun ja raskaan työn aiheuttamien vammojen takia. Nyt ainoa mahd. päästä jatkotutkimuksiin on leikkaus. Ennen vammautumista tein oppaan töitä, eli kävelin kymmeniä kilometrejä päivässä. Ruokavaliolla olisin silloin selvinnyt. Kannattaa punnita edut ja haitat tarkkaan, mutta kannattaa suoritta itsetutkiskelua onnistutko muutoksessa. Joka tapauksessa täältä saat tukea ja kannatusta päätökseesi

Mulla ei kyllä ainakaan ole kadonnut ilo syömisestä yhtään mihinkään leikkauksen jälkeen. Ihan samalla tavalla siitä syömisestä nauttii mitä aiemmin, sitä vain tulee tyytyväisemmäksi paljon pienemmästä määrästä. Ja sanoit, että mikään ei estä ihmistä syömästä, kun on nälkä. Niin sehän se pointti juuri onkin: mulla ei ole enää nälkä! Mä syön sen mitä mun kroppa tarvitsee ja mä olen enemmän kuin tyytyväinen siihen. Aiemmin mulla oli ruokaa kohtaan ihan samanlainen suhtautuminen mitä sullakin on. Todennäköisesti se on suurimmalla osalla sairaalloisen ylipainoisilla ihmisillä. Mutta se on muuttunut täysin, ihan automaattisesti. Mun ei ole tarvinut tehdä töitä sen eteen, että söisin vähemmän. Vaan ne määrät on aivan itsekseen menneet pienimmiksi, kun sitä vaan tulee tyytyväiseksi vähemmästä. Ja todellakin täysin yhtä tyytyväiseksi mitä ennen leikkausta, jopa vielä enemmän tyytyväiseksi. Eli elämän pilalle menoa leikkauksen vuoksi ei kyllä tarvitse minusta pelätä!

Enkä muuten syö 2 dl 8 krt päivässä, ei mulla edes aika riittäisi siihen millään. Nesteitäkään mulla ei toki mene tarpeeksi, ainakaan vielä, mutta sitä puolta koitan jatkuvasti parantaa. Suosittelisin oikeasti tutustumaan ja lukemaan huolella ihmisten kokemuksia. Nyt minulle ainakin jää sellainen kuva, että et ole ihan tarpeeksi aiheeseen vielä perehtynyt.

Mutta tosiaan, jos se on ammattilaisten neuvo sulle mennä leikkaukseen, mutta itse et ole valmis, silloin en tätä tietä suosittele. Vaan se aloite täytyy tulla omasta itsestään, silloin tästä saa erittäin antoisan polun ja täysin uuden elämän itselleen

Samaa mieltä Laihduttavan kanssa;

"Mulla ei kyllä ainakaan ole kadonnut ilo syömisestä yhtään mihinkään leikkauksen jälkeen. Ihan samalla tavalla siitä syömisestä nauttii mitä aiemmin, sitä vain tulee tyytyväisemmäksi paljon pienemmästä määrästä. Ja sanoit, että mikään ei estä ihmistä syömästä, kun on nälkä. Niin sehän se pointti juuri onkin: mulla ei ole enää nälkä! Mä syön sen mitä mun kroppa tarvitsee ja mä olen enemmän kuin tyytyväinen siihen."

Mut jos epäröi, kannattaa todellakin puntaroida asiaa, jos lähtee toimiin ilman kunnon pohtimista sekä leikkauksen tuoman hyödyn uskoa niin enpä usko että pystyy nauttimaan uudesta elämästä!

Tsemppiä hurjasti ja tukea tulee mitä ikinä aiotkin tehdä!

Balint: Mun mielestä sun kirjoituksissa on ilmeinen ristiriita. Syöt kuulema liiankin terveellisesti ja liikut paljon, mutta painoa on silti 180 kg? Minä en ainakaan ymmärrä miten tämä yhtälö toimii? Tämä on kommentti herättämään ajatuksia, en ilkeyttäni tätä sano. Kaikillia meillä on yöipainoa reilusti mutta kaikki ei ole juurta jaksaen funtsinut mistä se johtuu. On helpompaa kusettaa itseään kuin muita.

Jos syömisvaikeudet leikausken jälkeen huolettaa niin voin kertoa että minä en ole 2 vuoden aikana törmännyt Sleeve-leikkauksen läpikäynnyttä jolla olisi ylivoimaisia ongelmia leikkauksen jälkeen. Komplikaatiot ovat selkeästi vähäisemmät Sleevellä kuin GBP:llä. Jos olet Peijakseen menossa niin saat valita leikkaustavan itse.

Itse pelkäsin kovasti juuri samoja asioita. Olin vielä toukokuussa kääntyä leikkaussalin ovelta, jos vaan olisin keksinyt sopivan tekosyyn. Uskoin pussejen jälkeen voivani itse pudottaa painoa vaikka olin jo kerinnyt senkin näkemään, ettei niillä voi ikuisesti olla eikä paino jatka laskuaan sen jälkeen vaan pikemmin päinvastoin.

Itse olen todella onnellinen siitä, ettei kantti antanut periksi perua leikkausta. Mutta mutta, jokaisen on itse arvioitava tarpeensa ja heikkoutuksensa sekä sen miten niiden kanssa elää.

Ruokailuista on kyllä vähän ilo kadonnut senmyötä, että annoskoot niin pieniä ettei aina edes jaksa vaivautua syömään jotain hyvää, kun hapanleivälläkin tai muutamalla vähärasvaisella kinkkuleikkeellä saa mahansa täyteen. Se oli asia, jota pelkäsin kovasti etukäteen, mutta nyt olenkin vain iloinen siitä.

Ruokailut/herkuttelut ovat hallineet yli puolet elämästäni ja on helpotus huomata, että telkkaria on kiva katsoa vain katsomisen vuoksi ei siksi, mitä lautaselta löytyy. Kavereiden kanssa on kiva istua iltaa tarvitsematta ahtaa itseään täyteen vaan pienikin määrä riittää tuottamaan nautintoa.

Tosin kuten toisessa viestiketjussa kirjoitinkin, niin yhdestä suupalallisesta en saa tyydytystä, joten kutakin lajia on syötävä useampi suullinen ja mielellään pari suullista kerrallaan. Ei yleensä ole tuottanut ongelmia syödä esim. 3 suupalaa ja sitten pitää paussi. Nyt sen sijaan hotkaisin hieman liian nopeasti yhdistettynä juomiseen ja kärvistelen mahakivun kanssa. Ei mitenkään paha kipu, ei pahaa oloa tms. Muistanpahan taas vähän aikaa (kenties) olla maltillinen ja hyvä niin.

Arvioi tilanne ja ennen kaikkea katsoa menneisyyttäsi, siitä on niin helppo ennustaa tulevaisuuskin. Virheistään voi toki oppia, mutta kuinkahan moni meistä lihavista on ottanut opikseen laihtumis-lihoamisjojolustaan... ei kovinkaan moni. Itse yksi motivaatio leikkaukseen oli polvien kipeytyminen. Olimme juuri ennen leikkausta olleet etelässä talvehtimassa talossa, jossa oli portaat (itse asumme 1-kerroksisessa talossa) ja voi sitä tuskaa. Pienet, jyrkät portaat ja se raahautuminen Tiesin ettei se ongelma itsekseen parane, päin vastoin. Tsemppiä päätöksen tekoon ja mikäli päätät olla menemättä leikkaukseen jätä se takaportti itsellesi auki siltä varalta, että vielä tarvitset muuttaa mieltäsi.

Hyvä kirjoitus poutapilvi..
Minä tein just noin eli mulla meni pupu pöksyyn viime metreillä ja peruin leikkaukseni uskoin että NYT pystyn laihtumaan omin voimin kun olin saanut jo 20 kiloa pois leikkausta odottaessani...ja katin kontit,siihen loppui laihtuminen melkein heti kun luovuin leikkauksestani nyt en uskalla edes vaa.alle mennä kun uskon lihonneeni monta kiloa takaisin
Soitin tyksiin ja koska olin jättänyt sen takaportin itselleni niin sanoivat että minun pitää hakea vain lähete lääkärilleni ja leikaus juttuni lähtee uudelleen käyntii,,ilmeisesti en joudu aloittamaan alusta vaan pääsen jonoon jonnekkin kohtaa,oli se sitten hännille tai miten vaan niin nyt en enää jätä sitä tilaisuuttani käyttämättä.
Alkuun pelkäsin kuolevani leikkaukseen,nyt en enäää jännitä muuta kuin sitä uutta elämääni ja jos tulee kamalia kipuja massuun(hyvässä muistissa vielä monet vatsahaavat ja niiden kovat kivut).

Lihavuusleikkaus ei ole mikään "ihmedieetti", jollaisia me kaikki olemme aiemman elämämme aikana enemmän tai vähemmän onnistuneesti suorittaneet. Useat meistä ovat ehtineet laihduttaa jo enemmän kuin oman painomme... Avain ei ole myöskään se, että osaisimme tehdä' "mieletöntä ruokaa terveellisistä ruoka-aineista". Kysymys on ihan jostain muusta. Minä olen tehnyt useitakin peräänkuuluttamiasi "henkilökohtaisia ruokaremontteja "treenarin" avustuksella", mutta ne ei vaan kestä, kun se "treenari" ei ole sitten pidemmän päälle arjessa mukana.
Vastaus ongelmaamme ei löydy amerikkalaistyylisestä "lihavuusrahastuksesta"

Paremminkin onnistumme, kun noudatamme ammattinsa osaavien ravitsemusterapeuttien ohjeita!

Mulle ehdotti lääkäri leikkausta jo pari vuotta sitten, mutta olin vielä sitä mieltä, että kyllä sitä muutenkin paino lähtee. Jokainenhan meistä osaa laihduttaa, mutta ongelma onkin se, että normaaliarjessa kilot hiipivät takaisin ja samalla edellisen laihiksen kilomäärä vielä päälle...

Kun nyt vielä 63-vuotiaana elinikäisen painon JoJoilun jälkeen pääsen leikkaukseen, niin menen mieluusti. Tiedän kokemuksesta, että en muuten onnistu painonhallinnassa! Olen vakuuttunut, että tämä on ainakin minun kohdallani paras (=ainoa) vaihtoehto parempaan loppuelämään! Mutta se toki vaatii minulta siihen sitoutumista loppu elämäni ajaksi!

Näillä palstoilla pitää aina muistaa, että aktiivisia kirjoittajia on kuitenkin aika vähän koko leikattujen tai siihen haluavien määrästä, joten täällä esitettyjä ongelmia ei ole välttämättä läheskään kaikilla. Mutta toki tämä palsta on sitä varten, että voimme kertoa ongelmista, joita monella on myös leikkauksen jälkeisessä elämässä. Näin jaamme kokemuksiamme ja saamme vertaistukea ja usein myös hyviä vastauksia kysymyksiin, jotka meitä askarruttavat.

Mutta paljon on myös jo leikattuja, joilla ei ole ongelmia. Moni leikattu ei kirjoittele tänne koskaan, vaikkakin useimmat varmaan lukevat palstaa. Tuttavapiiriini esim. kuuluu pari kaveria, jotka ovat läpikäyneet leikkauksen ja saaneet siitä avun 2-tyypin diabetekseen ym. sekä laihtuneet jo melkein "aurauskepeiksi". Eivät ole siitä sen enempää huudelleet, kun kaikki on mennyt suunnitelmien mukaisesti.

Ja aina tietty , kun sairaalassa leikataan, pitää olla valmis siihenkin vaihtoehtoon että musta mersu/volvo (mulla varmaan iso Hummer;-) tms. arkkuauto hakee kellarikerroksesta. Mutta lihavuusleikkauksissa kai se mahdollisuus on sitä että kaksi tuhannesta leikatusta saa niin vakavia komplikaatioita, että henkikin voi lähteä niiden seurauksena. Että aika turvallista touhua tämä kuitenkin on.

Onnistuin tällä kertaa pudottamaan RT:n ohjeiden mukaan ENE:llä vajaan kahdeksan viikon aikana 26 kg. Ratkaisevaa oli mielestäni se, että pidin ateriapäiväirjaa, joten ENE-pussien määrä ja jokainen raastesalaatinkin hitunen tuli kirjatuksi - eli en onnistunut napostelemaan mitään itseltäkään salaa! Sen jälkeen olen löytänyt RT:n ohjeiden mukaan 1600 kcal/vrk "normaaliruokavalion", jolla paino pysyy nyt tässä 130 kg:n paikkeilla (olen 190 cm pitkä) sekä jouluna että arkena rähjäisilläkin reissuilla. Tässä on opeteltu syömistä siihen tyyliin mitä se sitten tulisi olla leikkauksenkin jäkeenkin. Ruoan ahmimisen asemesta olen oppinut nauttimaan aivan toisella tavalla syömisestä ja juomisesta (= kivennäisvettä ja piimää!). Ruoasta voi edelleenkin nauttia - ja sen tekemisessäkin on ihan uusia haasteita.
Odotan keväistä leikkausta, sillä olen vakuuttunut siitä, että se auttaa minua selviämään paremmin 2-tyypin diabeteksen, kohonneeen verenpaineen, sököjen polvieni ja nilkan, uniapnean ym. pitkäaikaissairauksien sävyttämässä elämässä ja painonhallinnassa. Ja olutta ja viiniä sekä väkijuomia olen varmasti oman osuuteni elämäni aikana saanut kipata, joten jo munuaisarvojenikin takia olen poistanut ne valkioimasta lähes kokonaan - no joulusaunassa join 0,25 l tummaa velkoa ja jatkossakin mahdolliset rituaalijuomat voi selvittää aika huomaamatta.
Koetankin arjesta selvitä ilman sen suurempaa numeroa ja hoitaa tämän ateria ja juomapuolen sitä mitenkään korostamatta. Siten tuntuu tuloksiakin tulevan parhaiten.

Lihavuusleikkauksista saa kyllä pätevää tilastotietoa tältäkin keskustelupalstalta - joku voisi vinkata joka muistaa missä sitä on.
Mutta Hyvä Balint, mikäli et koe tarvitsevasti tätä lihavuusleikkausta ja erityisesti mikäli et koe olevasi valmis sitoutumaan siihen mitä se itseltäsi edellyttää, niin koeta tsempata muuten kiloja pois ja pistää liikettä niveliin.
Voit kuitenkin uskoa vaarin neuvon, että meitä on paljon, jotka eivät siinä (=pysyvässä painonhallinnassa) kuitenkaan onnistu, vaan joudumme turvautumaan tähän lihavuusleikkaukseen! Hyvä, että tällainen vaihtoehto on meille Suomessakin tuotu tarjolle!

Käsittääkseni ravitsemusterapeutin ja sisätautilääkärin sekä kirurgin tehtävä on vastata kysymyksiin, joita leikkaus sinussa vielä herättää.