APUA nyt jännittää

Huomenta kaikille.

Tajusin just ,että leikkaukseen on enää 2 viikkoa.
5.11 on tutkimuksia kokopäivän sairaalassa.
onko täällä muita jotka olis tulossa peijakseen leikkaukseen 15.11?

On aika sekalaiset fiilikset. tunteet vaihtelee kokoajan onnesta..... paniikkiin.
välillä on tosi kiva kun ajattelee ,et enää viikko eneä ja sit se on ohi ja saa syödä jotakin kunnollista.
sitten muistaakin, et kohta on leikkaus ja taaskin ollaan syömättä.
pelottaa se syömään opettelu. on tosi vaikeeta ajatella , että kohta saa syödä ihan pikkusen.
järki sanoo kyllä, että seiksihän mä olen tähän leikkaukseen menossa,laihtumisen ja uudenlaisten elämäntapojen takia.
välillä vaan iskee päälle suru siitä ettei kohta voi syödä, esim isoa kana salattia.( kun on tottunut syömään isoja annoksia)

kyllä toi oma pää on ihmisen pahin vihollinen.
vaikka panikoinkin monesta asiasta, ei sellasta fiilistä viellä ainakaan ole tullut etten meniskään leikkaukseen.
Kyllä sitä uutta elämää odottaa, vaikka se pelottaa.
Toivottavasti sitä jälkeenpäin tajuaa, ettei tää niin hirvee juttu ollutkaan ja uusi elämä on ihanaa.


Tosi kiva kun olette olemassa, ei laihat ihmiset millään tajua mitä päässä liikkuu.
Oikein ihanaa marraskuun ensimmäistä päivää kaikille.

Moikka Pingu!
samanlaisia ajatuksia myös minulla on ollut, ja totta on että tää palsta on monesti ollut ainut paikka mistä voi hakea tukea!
halauksia sinulle

Tuttuja tuttuja ajatuksia. Mulla on leikkaus jo ohi ja siltikin vielä välillä iskee suru, etten voi ottaa isoa lautasellista pastasalaattia ja nauttia siitä viinin kera.
Mutta toisaalta olo on nyt jo kevyempi ja koko ajan kevenee. Pitää vain muistaa miettiä tilannetta esim. vuoden päähän ja miettiä onko se iso annos sen arvoinen. Vai riittääkö se pienikin annos kuitenkin, jos sen syö hitaasti ja nautiskellen :-)

Mulla oli myös sellaisia ajatuksia ennen leikkausta. Nyt hieman masentaa, kun aikaa on huom. enemmän eikä oikein tiedä mitä sillä tekisi! =) "Ennen vanhaan" jos ei ollut tekemistä niin silloinhan sitä teki voileipää ja muuta sellaista! Toisaalta on ihana tunne, kun ruoka ei enää johda elämää ja ajatuksissa on vain SUURET annokset! Tällähetkellä parhaiten alas menee valitettavasti suklaa, mutta en koe sitä ongelmaksi ainakaan vielä kun kaikki on näinkin alussa. Pääasia on, että "jotain" saa menemään alas! Paino on sairaalasta tulon jälkeen(29.10) pudonnut sellaiset 3kg. Aamupalaksi menee pieni kuppi teetä ja sämpylän puolikas(ennen meni iso kuppi tai kaksi kahvia ja 2-3sämpylää)päivällä olen syönyt äidin tekemää kasvissosekeittoa ja sit pitkin päivää yritän toki muutakin kuin suklaata syödä. Siis selventääkseni, että suklaata menee ehkä se pari palaa tunnissa?. En siis syö sitä esim. levyllistä kerralla tai kokoajan napsi! ;D Nälän tunne jäi tosiaan leikkauspöydälle eikä sitä ole ollut koko aikana. Ainut miinus tässä on tämä kamala ilmojen kierto yleensä heti suupalan jälkeen. Röyhtäily sattuu vielä jonkin verran. Suolikin alkoi tänään toimimaan! =) Oikein hyvät fiilikset on kuitenkin kaikenkaikkiaan!! Suosittelen kaikille jotka tätä operaatiota miettii eikä muut keinot onnistu!

Hienoa kun pystyt syömään suklaata, mä kokeilin perjantaina parilla palalla ja voi luoja kun tuli paha olo...

Mut onneksi en ole makeanhimoinen ollutkaan, suolaiset mun heikkous.

Mra, mulla oli ihan sama ennen leikkausta, että en ole ollut makean perään, ennemmin suolaisen. Mutta nyt tämä onkin kääntynyt mulla päälaelleen, söisin mielummin makeaa mitä suolaista. Onneksi silti pieni pala makeaa riittää!

kyllä toi oma pää on ihmisen pahin vihollinen.
Näinhän se on. Mulla leikkaus kutsuu 8.11. ja välillä on ihan hurjat fiilikset, että mihin ihmeeseen olen oikein ryhtymässä.
Olin messuilla ja kolmen tunnin kierroksen jälkeen on niin kova polvisärky, että taas vaan vahvistuu tunne, että leikkaus on ainoa oikea vaihtoehto! Vielä viikko aikaa funtsata...
Kyllä mä maanantaina ilmottaudun sinne osastolle(=:

Mä mietin kanssa ennen leikkuuta, että sit ei enää voi ja surinkin sitä.. mutta todellisuudessa en olekaan kaivannut niitä isoja annoksia.. Onko onni puolellani siinö suhteessa, etten ole koskaan oppinut syömään enempää kun mahaan mahtuu.. Kun syö hitaasti ja mahdollisesti keskustelee samalla hyvässä seurassa, ei se ruoka olekaan pääasia.. =)

Onneksi ei kiellettyjen listaa tule kaupanpäällisenä sairaalasta, niin ei tarvitse sitä luopumisen tuskaa kaksinkertaistaa.

PS: minäkin entinen sokeri(suklaa)hiiri himoitsen nyt ennen en himoitsemaani suolaista.. suklaa menee alas myös, pieninä määrinä, mutta sen maku on muuttunut mun suussa.. Luulin ekan kerran syöväni vanhaa tai muuten vain viallista suklaata mutta ei..

Hyvä tietysti kaikkea miettiä etukäteen ja varautua tunnekuohuihin =) Tsemmpiä kovasti!

Mä olin ennen leikkausta oikein sokerihiiri. Kaikki makea maistui ja mielummin söinkin makeaa kuin suolaista. Nyt tilanne on toinen vaikka aluksi söinkin makeaa, mutta sitten tajusin ettei se ole, se jota haluan vaan vanha "tapa" sai minut karkki/pullapussille.

Kaipaan suolaista, todella suolaista. Kesällä söin pääasiallisesti graavilohta ihan paljaalteen useamman kerran päivässä (pari palaa kerrallaan) enkä juuri paljoa muuta.

Murehdin ennen leikkausta kovasti juuri ruuan määrän vähenemistä ja miten minä sitten kerkeän/kykenen syömään kaikkea sitä ihanaa ruokamäärää mitä maailmalla on minulle tarjottavana. Nyt ei ruoka ole enää pääosassa ja huomaankin, etten edes murehdi sitä. Kesällä oltiin risteilyllä ja seisovassapöydässä syömässä. Tulipahan todettua ettei kannata enää siitä ilosta maksaa, kun ei saa juurikaan mitää menemään alas. Toki, kun sen 2 t siellä istuu kerkiää 2 "ateriaa" syömään.