PIKAISTA MIELIPIDETTÄ TOIVOTAAN

Nyt kun leikkaukseen on enää reilu viikko aikaa niin olen alkanut miettimään enemmän ja enemmän tätä leikkausta..se lienee normaalia,onhan kyseessä koko loppu elämä pituinen päätös..
Mutta tulin kysymään teiltä muilta rehellistä mielipidettä siihen että olenkohan edes kelvollinen koko leikkaukseen kun mulla meni tämä enekin miten meni,miten sitä sitten pystyy leikattuna noudattamaan näitä ohjeita??vai tuleeko ne sitten enemmänkin luonnon(leikkauksen)pakottamana??Entäs mun ns motiivini...pystyn näköjään laihduttamaan nytkin ilman leikkuuta mutta siinä kestäää vaan monta vuotta että pääsisi ns normaaliin painoon...ja taas leikkauksella pääsee siihen samaan alle vuodessa....ja se houkuttelee mua tässä varmaankin eniten...onko muilla ollut tälläisiä ajatuksia??
Mulla on huomenna viimeiset lääkärissä käynit ennen leikkuuta ja meinaan jutella siellä lääkärille että mitä jos koitan vaan jatkaa näin luomusti ja jos TAAAAS tulee sitä samaa takapakkia kuin kaikkina muinakin laihdutus yritys kertoina niin jos sitten saisin tulla takaisin tähän leikkaus juttuun,,tietty se alkaa sitten taas alusta koko rumba...voi hyvät hyssykät miten voi olla vaikeaa päättäää mitä tekeee ja mikä on oikea ratkaisu...pelottaa se että mun suoliani tai niiden paikkaa vauhdeltaisiin...ja mitä jos mulle just tuleekin kaikki nämä huonot närästykset,pahoinvoinnit ym ym mitä nyt ihmisille on tullut negatiivisia juttuja...*huokaa täällä* on tämä vaikeaa....vaikka halu olisi kovempaakin kova : ( auttakaa pliis mua kertomalla mahdollisemman moni mielipiteenne mitä mä teen?????

Sulla taitanee olla ramppikuumetta asian suhteen. Taitaa olla vähän niin kuin naimisiin menokin. Ensin päätös, suunnittelut ja julmetut järjestelyt. Sitten viimehetkellä mietinnät... Onko tämä parasta minulle?

Oikeastaan asiaa ei voi ratkaista kukaan muu kuin sinä itse. Jonotus leikkaukseen on poikkeuksetta pitkä julkisella puolella. On aikaa kokeilla laihduttamista normaaliin tapaan ja moni siinä hyvin onnistuukin.

Normaalipainoon pääsy on pitkä prosessi normaalisti laihduttaen meillä. Itse laihdutin sen surullisen kuuluisan 45 kiloa, josta nyt takaisin tulleita 25 kiloa. Paino nousee hiipien takaisin, kun laihduttamisesta hellittää. Hitsi kun sen olisikin saanut pidettyä alhaalla. Minulla itselläni ei ainakaan ole muuta vaihtoehtoa kuin leikkaus asian parantamiseksi. Kokeiltu jo on. Kaikkea voi sattua, ongelmia voi tulla leikkauksen myötä, mutta jatkuva jojoilu on vielä pahempaa elimistölle.

Ehkä sun kannattais panna paperille plussat ja miinukset asian suhteen. Katsot sitten kumpaan suuntaan vaaka kallistuu.

Hei!

Leikkauksen jälkeen elämäntapamuutos on pysyvä, joten luonollisesti mietit asioita puolesta ja vastaan. Enpä osaa tuohon pulmaasi paljon muuta sanoa, kuin puhu avoimesti tuntemuksistasi lääkärille. Hän varmaan osaa ammattilaisena raamittaa parhaitten tilanteesi ja kertoa niin hyvät kuin myös huonommat puolet leikkauksesta.

Laihduttaminen periaatteessa onnistuu kaikilta, mutta painonhallinta (jojoilu) onkin sitten se ongelmakohta ja leikkaus on siihen vihonviimeinen ratkaisu. Onnea matkaan päädyit sitten mihin ratkaisuun tahaansa!

Heippa tigertytto, on hyva, etta sa mietit naita asioita nyt kun viela mitaan ei ole tehty. Selkeasti sua pelottaa ja sa haluaisit, etta joku sanoo sulle mita sun pitaa tehda. Se vaan on kovin vaikeata toisen sanoa mita sun pitais tehda tai jattaa tekematta.
Me ollaan yksiloita ja se mika sopii yhdelle ei valttamatta sovi toiselle. Sun ajatus siita, etta jos taas kerran yrittaisit luomukeinoilla laihduttaa on tietysti hyva, mutta pystytko sitten pitamaan ne pudottamasi kilot poissa, se tarkoittaa, etta sa et oikeastaan koskaan voi lopettaa laihduttamista. Toisaalla on sitten ne pelkaamasi leikkauksen mahdolliset haittavaikutukset.
Ma olen hansun kanssa siina samaa mielta, etta sun pitaa punnita myonteisia ja kielteisia tekijoita ja katsoa kumpi puoli painaa enemman.
Kukaan ei voi sulle antaa lupaa menna tahan leikkaukseen tai kieltaa sua siita, sun pitaa tama asia ratkaista itse.
Ma voin vain toistaa omia kokemuksiani ja kertoa siita miten hyvin mulla kaikki meni ja uskoa etta sullakin menee yhta hyvin, miksi ei menisi. Toisaalta, kun sulla on noin valtava pelko tuota leikkausta kohtaan, niin ehka on parempi jos et menekaan vaan koitat luomuna. Se, miten laakarit suhtautuu tahan varaukseen siita, etta sitten jos tama ei onnistu, niin tulet taas takaisin leikkausjonoon en uskaltaisi arvella yhteen mitaan.
Tama vastaus ei todennakoisesti nyt auta sua ollenkaan, mutta parempaankaan en yhtakkia pystynyt, onnea sulle sun kamppailussa.

Tigertyttö; ei sinun puolesta kukaan pysty päättämään että menetkö leikkaukseen vai yritätkö luomuna varmaan molemmilla tavoilla onnistut ja eihän leikkaus ole tae onnistumisesta muutamille on käynyt niin että ovat jopa GBP leikkauksen onnistuneet ryssimään (tunnen yhden ihmisen, ei ole foorumilla) paino laski alussa useita kymmeniä kiloja mutta kun oli saavuttamassa ihannepainonsa niin rupesi napostelemaan ja paino nousi melkein samaan kuin ennen leikkausta.
Mieti, harkitse, punnitsetarkoin vaihtoehtoja, keskustele lääkärin kanssa, ja tee sitten vasta lopullinen päätös kun vielä leikkaus aamuna ennen nukuttamista voit perua koko homman ja lähteä kotia muta elä anna äitisi puheitten vaikuttaa päätökseen eläkä meidän kirjoitusten vaan tee se ihan itse niin et kadu jälkeenpäin päätitpä kummin tahansa.

Kiitos teille tähän mennessä vastanneet...tiedän että itse mun on tämä asia ratkaistava,taidan vaan kaivata tukea ja mielipiteitä teiltä.
Toi on aika kamala juttu mitä ritu kirjoitti,,,leikattu GBP ja silti lihonnut takaisin..siis suolisto laitettu uuteen uskoon ihan turhaan : (
No lähden tästä nyt tyksiin ja katotaan mitä siellä sanotaan ...kiitos teille : )

Miten lääkärissä käynti sujui? Auttoiko juttelu lääkärin kanssa yhtään?

Olin itse viikko sitten aivan peloissani ja mietin vielä viime hetkellä uskallanko ryhtyä touhuun?! Päädyin kuitenkin pysymään päätöksessäni, jonka olin jo jokunen aika sitten tehnyt: menen leikkaukseen ja aloitan uuden, kevyemmän ja terveemmän elämän. Nautin haihtuvista kiloista ja jaksan touhuta ja elää lasten kanssa täysillä. -Tulevaisuus näyttää mitä tulevan pitää... Mutta odotan innolla, mitä vaaka näyttää puolen vuoden kuluttua!

Mulla meni leikkaus hyvin (niin kun varmaan luitkin..). Nyt viikko jälkeen päin sleevestä, olen ollut pelkästään tyytyväinen päätökseeni. Ja siihen, etten antanut pelon viedä mahdollisuutta paremmasta elämästä. Olen laihduttanut useita kertoja 20kg ja ne ovat AINA tulleet takaisin. Ja syynkin tiedän mainiosti, liika syöminen ja liian vähäinen liikkuminen (yllättävää, eikö..?!).

Mulla tekee nyt näinkin pian leikkauksen jälkeenkin mieli vielä suklaata, mutta YKSI pala riittää levyn sijasta. Sen kun imeskelee ja nauttii rauhassa maistellen, saa suklaakolon tyydytettyä. Vielä syön tietysti klöntitöntä ruokaa, annokset ovat pieniä ja koko ajan täytyy muistuttaa itseä juomaan riittävästi. Masu on tyytyväinen pieneenkin ruokamäärään, nälkää en oikeastaan ole edes vielä tuntenut.

Mieti rauhassa ja kuten edellisetkin neuvoivat, kannattaa kirjotella plussia ja miinuksia ylös. Toivon sydämestäni, että päädyt oikeaan ratkaisuun. Viikko menee hurjan äkkiä, VOIMIA <3

PS. Ja mitä eneilyyn tulee... Mulle ei puhuttu eleilystä mitään... Kesän aikana multa lähti vajaa 5kg, eli ei olennaisesti vaikuta mihinkään, kun on lähtenyt pitkällä aikavälillä. Ne juuri ennen leikkausta tiputetut kilot siihen näkyvyyteen ym auttavat. MUTTA silti sanottiin että kaikki sujui loistavasti ja näkyvyys oli tosi hyvä. Kai siihen vaikuttaa lähtöpainokin? Mulla bmi jonkun verran alle 40.

*Halirutistus*

Ihan samoja mietit kuin minäkin, vaikka mulla ei ole vielä edes millään tavalla varmistunut koko leikkaus, eikä ajankohta. Iso asia mitä itse mietin on juuri toi pysyvyys, leikkaus kun kuitenkin vaikuttaa IHAN KOKO LOPPUELÄMÄÄN. Se pelottaa.

Mutta isojen asioiden äärellä täällä olemme elämämme suhteen, neuvoa en osaa, mutta peukkuja osaan nostella, sille että teet Sinulle itsellesi oikean ratkaisun. Mikä ikinä se onkaan, se on ihan oikea just sillä hetkellä: :)

Lohduttavaa kuulla, kuinka samoja asioita jokainen tuntuu miettivän enemmän tai vähemmän.

Itselläni pelottaa leikkauksen jälkeinen syöminen eniten. Että jospa en pysty, jaksa, huomaa olla koko ajan niin kurinalainen kuin ravitsemusterapeutin antamat ohjeet määräävät? Mitäs jos annoskoot lähtevät pikkuhiljaa suuremmiksi, ruokavalio muuttuu epäterveellisempään suuntaan jne. Siitähän se sitten lähtee... :/

Kiitos taas teille kaikille :)
Mulla just noita samoja mietteitä kuin esim sulla joku80
mulla kun muutenkin on jostain kumman syystä esim veden juominen ihmeellisen vaikeaa..ei vaan tule juotua niin kuin määrätään..ja pitäisi.

Olin siellä tyksissä sitten tänään..keuhkokuvissa,labrassa,punnituksessa,sairaanhoitajalla ja nukutus lääkärillä.Ei siinä oikeen tullut juteltua mistään tämä oli jotenkin outo käynti..kyseltiin vaan allergioista,tupakoinnista,entisistä leikkauksista,jne...mulla oli jotenkin sellainen tunne että ei tällä kaynnillä olisi voinut kysellä oikeestaan mitään...kysyin nukku-matilta(tai maijalta,oli meinaan nainen)vaan nukutuksesta,koska pelkään sitä nukutustakin...sanoi että jos paino olisi 150kg ja sen yli niin silloin olisi riskipeliä nukuttaminen tai riskejä enemmän...mun paino oli nyt 111kg.
viikko sitten kun oli R.teraeutilla niin painoin 113kg ja ihmettelen miten se oli taas tippunut vaikka mulla oli huono omatunto viikonlopun syömisistä : (
Saapas nyt nähdä mihin tässä päätyy : )

Hohoijaaaa ja huokaus..mun tarviii sanoa että mulle tämä päätös on varmasti suurin mitä olen elämässäni joutunut tekemään..ei edes naimisiin meno päätös ollut näin vaikea...silmien liikkumisen lisäksi mun päässäni ei liiku mitään muuta kuin mene,en mene,menen leikkaukseen...tämä on kamalaa...jos menen pelkään että teen väärän päätöksen,ja jos en mene pelkään että sekin on väärä päätös...ja oikeaaa päätöstä kun ei kukaan voi tietää..nyt olisi hyvä kun olisi oikeasti olemassa sellainen ennustaja eukko joka kertoisi mitä mun pitää tehdä..mutta kun ei ole.5 päivää aikaa päättää mitä teen..
No ei tässä oikeen asiaa ollut,kunhan tulin ajatuksiani purkamaan tänne.

Moi Tigertyttö,

Olen tässä seurannut tuota taisteluasi leikkauksen suhteen... En kuitenkaan tunne sinua mutta mielipiteeni on että mene leikkaukseen. Olet selvinnyt elämästä tähän asti, kolarista ja läheistesi kuolemasta ym. mitä täältä olen lukenut. Minun mielestäni olemme kaikista riskeistä huolimatta etuoikeutettuja kun voimme päästä tälläiseen leikkaukseen.

Meillä kaikilla (luultavasti) pyörii ajatuksia tulevasta elämästä leikkauksen jälkeen, myös mulla että pystynkö täyttämään toiveet sekä täyttämään ruokailujen kriteerit jatkoa ajatellen, mutta mun on pakko uskoa että pystyn. Niin moni muukin on pystynyt, se antaa voimia! Ajattelin että jos ongelmia tulee niin murehditaan niitä sitten kun niiden aika on. :))

Toivon sinulle sydämestäni kaikkea hyvää!! Voimia päätökseesi!

ps toivottavasti en sekoita päätäsi enempää

Tiedän tunteen, kun päässä liikkuu vain se "yksi" ainoa asia. Minua alkuun mietityttänyt lähinnä se lähdenkö yleistä puolta yrittämään vai otanko lainan ja pyyhkäisen yksityisesti. Yhtenä hetkenä toista mieltä ja sitten taas toista. Välillä keljuttaa tää odottaminen niin, että tekis mieli soittaa Helsinkiin. Toistaiseksi olen saanut ylipuhuttua itseni odottamaan lokakuun aikoja, jolloin tulee päätös siitä lähteekö lähete KYS:iin vai ei. Mut ei se helppoa ole...

Mut kyllä mä kallistuisin MRA123:n kannalle. Mitään ei elämässä saa, jollei uskalla yrittääkään. Turhaa on huolehtia etukäteen asioita. Ei ne siitä miksikään muutu. Elämä on otettava päivä kerrallaan ja vastaanotettava se mitä se tuo tullessaan. Ei vain voi pelata varman päälle. Ja jos nyt luovut leikkauksesta, niin voin vain kuvitella äitis kommentit...

Tosin ei se saa olla sun motiivis. Miten on, jos ajattelisit näi, että pahoinvointi talttuu kun ruokailutavat oikenee ja närästykseenkin on lääkkeitä?

Tigertytto, ei mun pitais nain sanoa, mutta sanon kuitenkin: mene hyva ihminen siihen leikkaukseen kun kerran tilaisuus tarjotaan. Se auttaa sua pudottamaan ylimaaraiset kilot, elama on varmasti paljon mukavampaa jalkeenpain.
Riskeja tietysti on,kuten aina leikkauksessa, mutta mun mielesta riskit ylipainon kanssa elamisessa on isommat kuin leikkauksen ja mahdollisten komplikaatioitten riskit. Joten, go for it...

Voi kiitos taas MRA123 ja hansu..kyllä täällä on niiiiiiin ihania ihmisiä että ei osaa edes sanoin kertoa : ) Teiltä palstalaisilta saan aina voimaaa ja positiivisempaa ajattelu tapaa : ) Ja kun olen seurannut nyt noin 1,5 vuotta keskusteluja ja eri ihmisten matkaa leikkaukseen ja leikkauksen jälkeen niin suurin osa on positiivista luettavaa...
Tosta päivä kerrallaan ottamisesta...mä olen aina ollutkin sellainen ihminen että otan oikeestaan minuutti kerrallaan..mutta nyt tässä on joku ihme juttu kun mietin ja mietin kamalasti...

Kiitos tantta...se on totta että elämässä on riskejä oikeestaan joka puolella...enhän voi tietäää vaikka jäisin auton alle kun ovesta ulos lähden...en tajua itseäni itsekkään..miksi ajattelen tätä asiaa näin paljon..voiko mun äidin pelotteluilla olla näin suuri merkitys?varsinkin kun en itse usko mihinkään hölynpölyyn vaan lääkäreihin...

Tigertytto, sa olet ilmeisen herkka pelottelulle, ei se ole vika. Luota sina laakareihin vaan, ne kylla tietaa mita tekee ja Suomessa on hyvat laakarit ja hoitajat. Olet hyvissa kasissa siella.

Selvä ramppikuumehan sulla on ja muutoksenpelko.Hengittelet vaan syvään ja annat pakokauhun hiipua.Tuttu tunne vuoden takaa.Vaikka mulle oli tehty 3 keisarinleikkausta pelkäsin nukutusta,koska se oli oma valinta eikä pakko kuten lastensaannissa.(Keisarinleikkauksiin verrattuna oli tosi iisi,ei juurikaan kipuja,3päivää sairaalassa.)Leikkausta enemmän pelkäsin elämän muutosta: jos ei pysty syömään grillattua,lihaa,mitään makeaa,miten toimia kylässä kaffella jne...minä joka rakastan ruuanlaittoa,herkkuleipomuksia,kerään keittokirjoja ja vanhaa keittiötarpeistoa.Mitä minusta jää leikkauksen jälkeen? No,elämä ei sinänsä muuttunut, rakastan vieläkin ruuan kanssa lutraamista,en vaan syö sitä kaikkea.Pala juustokakkua (pieni) tai yksi siivu grillikyljestä riittää vatsan täyttymiseen ja hyvään oloon.Kaikkea pystyn syömään(silliä uusien perunoiden kanssa lukuunottamatta) mielitekojakin on esim,suklaa 3palan jälkeen ei mene enempää. Nyt lähes vuosi leikkauksesta en tunne menettäneeni itsestäni muuta kuin ylimääräisiä läskejä reilut 30kg.Enkä todellakaan kadu leikkausta.Eikä näillä palstoilla paljon muitakaan katuvia löydy,joten se kyllä puhuu leikkauksien puolesta.Jos sitten myöhemmin onnistuisit lihomaan takaisin olisiko tilanne sen pahempi kuin nytkään? Järki käteen ja leikkuriin. Suosittelen!!!

Tigertyttö, minäkin olen sitä mieltä, että mene ihmeessä sinne leikkaukseen! Kun jutellin eilen TYKSin ravitsemusterapeutin kanssa kohta käsiin räjähtävästä lihavuusongelmasta, hän totesi, että ei voida millään ajatella, että tulevaisuudessa ylipainoa hoidetaan lihavuusleikkauksilla - hoidetaan toki osa, mutta se on vain pieni osa. Todella lihavien määrä Suomessa on noussut niin rajusti, että leikkauskriteerit tulevat varmasti vuoden myötä muuttumaan. Mistään ei löydy sellaisia resursseja, että leikkauksia voitaisiin tehdä niin paljon kuin olisi tarvetta. Esim. Ruotsi ja Norja ovat niin paljon Suomea rikkaimpia maita, heillä niitä leikkauksia voidaan tehdä paljon suuremmissa mittakaavoissa.

Parikymmentävuotta sitten yli 150 kg:set ihmiset Suomessa olivat todella harvinaisia, silloin kun minäkin olin 80-luvulla Painonvartijoissa pudottamassa painoa ja myös töissä, menin sinne 93 kg:sena ja olin ryhmäni suurimpia. Nyt jo parikymppisistä löytyy yli 200 kg:sia ihmisiä, ihmisten koko kasvaa koko ajan ja se saattaa tietää sitä, että meillä "pienemmillä" on entistä huonommat mahdollisuudet päästä tulevaisuudessa, sillä todella suurten ihmisten kuolemanriski on niin suuri, jos eivät pääse leikkaukseen, joten he ovat luonnollisesti etusijassa - me "pienemmät" emme menehdy (toivottavasti) niin pian, joten meillä on aikaa odottaa.

En siis luottaisi siihen ajatukseen, että "menen sitten joskus myöhemmin vuosien päästä leikkaukseen, jos siltä tuntuu". Tämä on suuri mahdollisuus meille, jotka olemme nyt leikkuuseen pyrkimässä ja ainakaan minä en halua päästää siitä irti.

Kannattaa myös ajatella kaikkea sitä vaivaa, mitä olet jo asian eteen tehty - ei noita tutkimuksia voi kovin kauaa hyväksyä, vaan koko rumba on aloitettava alusta, voihan sulle olla tullut ties vaikka mitä muutoksia elimistöösi jo vuoden aikana. Älä päästä nyt tätä tilaisuutta ohitse, mene siihen leikkaukseen, uskoisin, että se olisi paras vaihtoehto sulle. Tsemppiä!

Kyllä mä pohjimmiltani olen samaa mieltä kuin nuo muutkin leikkauksen puolesta puhujat. Sulla on nyt elämäsi tilaisuus, älä anna sen livahtaa käsien välistä. Totuus todella on, että leikkaustarve tulee kasvamaan tulevaisuudessa, resurssit taasen eivät kasva. Leikkaukseen pääsy vaikeutuu. Nyt on sinun mahdollisuutesi.

Äläkä anna sen äetees pelotella. Se on kansanperinnettä se pelottelu. Sitähän on ollut vuosisatoja. Esimerkiks vanhemmat synnyttäneet rouvat kertoo synnytystarinoita raskaanaolevalle pieni pelottelu mielessä. Tietysti kokemusten vaihto on ok, mutta suoranainen pelottelu ja syyllistäminen on syvältä ja ilkeämielistä.

Mun täytyy yhtyä muiden mielipiteeseen leikkauksen kannattavuudesta vaikka toki sinä (et äitisi!) tiedät viime kädessä mikä sinulle on parasta.

BULLA65 kommentti on kanssa totisinta totta ja jo kesän aikana olen lasteni lääkärissä käynneissä nähnyt resussipulan. Lapseni sai lähetteen Iho ja Allergiasairaalaan peukalossa olevan valtavan syylän takia, joka aiheutti sen ettei sormi kunnolla taivu. Kotikonstit ollaan koetettu ja siksi lähete. Vastaus tuli bumerangina ja oli tyly: resussipulan takia emme voi ottaa lastanne hoidettavaksi.
Keväällä ennen muuttoamme meidän silloin terkkari hoisi syyliä jäädyttämällä ja kävimme hänen luonaan vielä toukokuussa. Soitin ja kysyin josko voisimme sinne tulla tämänkin lapsosen kanssa, kun emme sairaalaan päässeet. Hän sanoi, että kesäkuussa oli heiltä lopetettu koko jäädytyshoito resussipulan takia eli ei kuulu enää palveluihin (vaikka vempeleet löytyvät edelleen). Että muuten pisti vihaksi!!!

En kyllä todellakaan siis elättelisi toiveita siitä, että 111kg pääset leikkaukseen vuoden parin päästä enää. Vuosi sitten terkkarilääkärini sanoi, että pelkästään Meilahteen tulee 60 leikkauslähetettä viikossa ja kapasiteetti on vain murto-osa. Onhan noita leikkauskriteereitäkin tiukennettu vuodessa aika tavalla. Aikaisemmin pelkkä esim. 44 BMI riitti, nyt pitää olla liitännäissairauksia. Ja tiukennusta varmasti tulee aina vaan.

Mieti asiaa siltä kannalta, että miten monta vuotta ja monella eri tapaa olet kokeillut laihduttaa, miten olet siinä onnistunut pitkällä aikavälillä ja onko joku muuttunut siitä eli voisitko nyt oikeasti onnistua muulla tavalla? Minä mietin ihan samoja ja olin vielä leikkuriin mennessäni muuttamassa mieltäni. Sitten kuitenkin päätin, että kyllä tämä tästä. Kaikkea olen yrittänyt ja ajoittain onnistunutkin, mutta aina on tullut kilot takaisin ja tuoneet vielä kaverinsakkin. Mulla on heikko luonne mitä ruokaan ja ennen kaikkea makeaan tulee ja sitä en ole onnistunut muuttamaan. Ei se nyttekään ole muuttunut, mutta aikaisemmin meni valtava lautasellinen ruokaa, 100gr. suklaa ja 150gr. salmiakki joka ilta parin tunnin aikana telkan edessä. Ja ei toki ollut päivän ainoat herkut!

Nyt ei edes tee aina mieli, mutta kun tekee mieli niin mielihalu tyydyttyy huimalla 3 salmiakilla ja suklaata ei enää edes tee mieli.

Tsemppiä sulle!

ei muuta kun menoks vaan :)