Plörinöitä näin aluksi

Morjenstas. Ajattelin nyt itse uskaltaa pistää viestiä tänne, kun olen vihdoin uskaltanut ottaa askeleen eteenpäin, pelkän haaveilemisen lisäksi. Yleislääkärille aika on maanantaina, jolloin meinaan sanoa päräyttää nämä omat mietteeni asian tiimoilta. Nähtäväksi jää, mitä mieltä kyseinen tohtori on asiasta.

Olen 38-vee, 154cm ja 130kg ilmestys. Mitään isoja kremppoja ei ole ollut, mutta nyt muutaman vuoden sisään kroppa on alkanut huutaa hoosiannaa, painon kivutessa joka laihdutuskuurin jälkeen yhä ylemmäs. Noita laihdutuskuureja ja diettejä on ollut ala-asteelta lähtien ja syömishäiriön jos toisen olen selättänyt vuosien varrella. Huomasin, että olen syömässä itseäni työkyvyttömäksi ja lopulta hautaan. Muuten elämä rullaa ja elo on onnellista. On lapset, on mies, on työ missä viihdyn. Pahin vaikeus itselläni on kyvyttömyys tuntea oloani kylläiseksi normaaleilla määrillä ruokaa. Vatsani vetäisi koko maailman (päästäni puhumattakaan), ennen kuin tunnen edes pientä kylläisyyden tunnetta, täynnä tosin olen kuin turusen pyssy.

Tarvitsen todellakin apua tähän sairaalloiseen ylipainoon. Perinteisimmillä tavoilla en ole siinä onnistunut. Olen valmis luopumaan isoistakin asioista ja muuttamaan käyttäytymismallejani, jos se auttaa minua saavuttamaan normaalin suhteen ruokaan ravintona.

Olisin niin ihana pystyä lentokoneessa laskemaan tarjotin alas...

Hei ja tervetuloa
Tarinasi kuulostaa kaikinpuolin tutulta, sekä pituudenkin suhteen ollaan suht samankokoisia
Itsellänikin oli nuorena syömishäiriötä ja kaikki muut syömishäiriöt selätin jo vuosia sitten paitsi en ylensyömishäröä.
Oma lähtöpaino oli vähän alle sata mutta mulla taas oli niin paljon oheissairauksia että pääsen siksi leikkaukseen alemmalla bmi:llä.
Mutta tuohon ylensyöntiin voin antaa sellaisen lohdutuksen että sen kyllä oppii jotenkuten selättämään jo ennen leikkausta, kiitos ENEkuurin jolle sinut laitetaan jos ja kun pääset eteenpäin ravintoterapeutille.
Itsellä yli 3 viikkoa ENEilyä takana ja vaikka tää on välillä vaikeaakin koska mielitekoja saattaa tulla ja melko varmasti tuleekin, niin silti tässä oppii syömään ihan eri tavalla.
Itsellä ENEilyä vielä jokunen päivä edessäpäin ja tänään oli todella hankala päivä mutta pidin pintani muistuttamalla itselleni miksi tähän ryhdyin.

Tsemppiä!

Kiitos Lellukka tsempeistä! Hahaa.. olen jo aloittanut ruokavalion keventämisen, käyttäen apuna nuttriletin pusseja, koska närästyksen määrä kohosi potenssiin kymmenen ja olo oli kuin takapuoleen ammutulla karhulla. Ensiapua taas kerran tähän kamalaan oloon mitä ylipaino tuo tullessaan. En usko, että pusseilla eneily tuottaa mitenkään isompaa ongelmaa (kuin nuo valtavat mieliteot), jos siihen pisteeseen päädyn. Motivaatio tuossakin pitää varmasti sisun korkealla, mitä olen teidän toisten kirjoituksista lukenut, kun tietää miksi eneily on tärkeää. Ei se painon tiputtaminen, mutta sen ylläpitäminen.. ei siis laihdutuskuureja vaan elämäntapamuutoksia. Itselle jo sana "laihdutuskuuri" aiheuttaa ihottumaa.

Jahas. Terveyskeskuslääkäri lupasi pistää lähetettä eteenpäin. Yksi este ylitetty, vielä 449933 edessä Whohoo!

Loistavaa! Tästä se lähtee

Auauauau... tiedättekö, että selkään sattuu kun on jalkojensa päällä koko päivän kannatellen tätä massaa samalla. Tämä oli taas yksi asia, johon kaipaan apua epätoivoisesti. Että jaksaisi tehdä työnsä hyvin, ilman että tarvitsee itkeä rankkojen päivien jälkeen selkä- ja jalkakipuisena.

Valitusvirsi jatkuu. Vatsaflunssa kuumeella joten olo on hehkeän ihana. En muuten ottaisi stressiä asiasta, mutta huomenna pitäisi olla uuden (mahdollisen) työpaikan haastattelussa

Ajatukset ovat pyörineet kovasti leikkauksissa ja sen kaikissa puolissa. On jotenkin ristiriitaista ajatella, että en haluaisi mihinkään leikkaukseen, mutta minun on pakko. Ihan itseni takia. Miksi olen lihottanut itseni syömällä tähän painoon. Olenko niin heikolla itsekurilla varustettu. Mitä jos tämä jatkuva ruoan ajattelu jatkuu myös mahdollisen leikkauksen jälkeen. Jokainen päivä on kamppailua, jos ei halua painon nousevan.

Parisen viikkoa olen keventänyt ruokavaliota, keskittynyt syömään ruoan hitaasti ja ajatuksella. Olo on ollut mainio, ei tietoakaan närästyksestä. Nyt viikonloppuna "ratkesin" syömään enemmän ja huonompaa. Olo muuttui heti huonoksi ja ruoansulatus palasi höttöiselle tielleen. Ilmaa olisi vaikka muille jakaa.

Luulen, että jahka tästä taudista toivun, niin jaksan taas positiivisemmalla asenteella. Nyt on liian kuumeinen olo siihen.

Paranemisia kuumeeseen Miumau.

Ja kyllä nuo aatokset tuntuu niin tutuilta. Sanon vaan että nyt anna mennä. Leikkaus on ollut omalla kohdallani ainakin elämäni parhaita päätöksiä ja parhaita minulle tapahtuneita asioita. Kun kävin yksityisellä jouduin siitä itse vähän enemmän maksamaan ja siihenkin sain niin hyvät järjestelyt että en saata edelleenkään uskoa miten hyvin kaikki vaan järjestyi ja pienen pientä extrana ottamaani luottokorttivelkaa lukuunottamatta rahahomma hoitui muilla keinoin.

Heissan taasen. Vesinokkaeläin: kyllä sitä leikkausta on harkittu kohta 10 vuotta, ja yritetty omin voimin, tuloksena 130 kg paino. Ja tiedän, että tuo yksityispuolen tarjonta on viime käden suunnitelma, tosin itselläni ei siihen ole varaa ilman isoja lainoja. Mutta olkoon siellä takaraivossa suunnitelma B:eenä!

Ruokavalion kevennys mennyt toooodella hyvin *ironinen hymy*. Päivät menevät loistavasti ja illalla tulevat nälkä/mieliteot. Ja kylläistä oloa on turha odottaa, vaikka vatsa olisi täynnä. Sairaan ihmisen sairas tapa ja tottumus. Liian vähän kaloreita päivällä, mutta kun.. väsyn herkästi jos syön töissä paljon. Ja ja ja ja + muita tekosyitä. Kuulostaako tutulta laihduttamiselta????

Okei, olen todella tyytyväinen siihen, että ruokavalion koostumus on muuttunut hötöstä terveellisempään Hyvä minä! (isona apuna ollut kauppakassin sisältö: kotona ei mitään houkutuksia vaan terveellistä perusruokaa)

Ajatuksissa on ollut paljonkin leikkauksen jälkeinen ruokavalio. Mitä ja miten paljon. Mistä tarvittavat ravintoaineet, miten saada pää ohjelmoitua oikeille tavoille. Miten välttää isot sudenkuopat ja palaaminen huonoihin tapoihin. Pyöriikö leikatuilla ajatukset jatkuvasti ruoassa? Samoin kuin nyt, kun pitää jatkuvasti kieltää ja pohtia nälkää ja tarvetta syödä. Helpottaako tämä koskaan?? Onko mahdollista palata normaaliin syömiseen näin monen epänormaalin vuoden jälkeen?

Aurinkoista päivää kaikille!

Mä sanon ainakin suoraan etten ilman apua osaa, pysty tai kykene syömään oikein. Mun kohdalla tätä voisi verrata pahaan alkoholistiin joka yrittää omin voimin lakata juomasta. Tavallaanhan tää on vielä hankalampaa koska juomisen voi lopettaa kokonaan mutta syömistä ei voi.

Onneksi on perjantai. En voi muuta sanoa. Ruokailut ovat pysyneet iltapainotteisina ja suht hyvänlaatuisina. Pää ei millään antaisi syödä tarpeeksi (laihdutusajatuksia) ja jos en syö tarpeeksi tulee hillitön hiilarin himo. Siis huonon hiilihydraatin. Töissä kulutan kuitenkin jonkin verran energiaa kun olen vähintään sen seitsemän tuntia jalkojen päällä, koko ajan pienessä liikkeessä. Tiedättekö sen laihdutusvimma-asetuksen päässä joka käskee olla syömättä muuta kuin salaattia, että laihtuisi? Niiden kaikkien ylipainoa arvostelleiden ihmisten sanomiset jotka ovat saaneet tuntemaan itsensä vääränlaiseksi ja huonoksi. Vaikka oma järki sanoo jo aivan jotain muuta.

Olen ihminen toisten joukossa ja aivan yhtä arvokas. Ehkä hitusen paremmat käytöstavat toisia kohtaan, koska itse on elänyt koko elämänsä (no ei vauvana tietenkään...) ylipainoisena ja tietää että jokainen ne kilonsa kantaa. En kuitenkaan vähättele sairaalloisen ylipainon tuomia kipuja, sekä henkisiä että fyysisiä, ja olen sitä mieltä, että pienemmän kokoisena elämä olisi fyysisesti huomattavasti helpompaa. En ole myöskään koskaan inhonnut tätä leveää kroppaani vaan pitänyt sitä jopa kauniina, tietysti riippuen päivästä ja tuulensuunnista.
Perjantaipohdiskelua asioista.

Iloista perjantaita kaikille!

Odottavan aika on pitkä, tajusin vasta tänään, että kyllä siihen lähetteen lähettämiseen eteenpäin jne menee aikaa ja odotan ihan turhaan postilaatikkoon mitään kutsuja minnekään keskustelemaan . Ainoa mitä löydän on laskut..

Miten te muut olette kestäneet tämän odotuksen? Vai vieläkö muistatte?

Moi Miumau, Lellukka ja Vesinokkaeläin. Kun lueskelin esim. Miumaun tarinaa ajattelin kuinka samanlainen tausta meillä kaikilla "tänne" päätyneillä on. Vuosikausien tai vuosikymmenten (kuten minulla) jojoilua painon kanssa, ja lopputulos tämä. Ja kaikki me olemme varmasti kokeilleet kaikki mahdolliset ja mahdottomat keinot pudottaa painoa. Tulin itse siihen tulokseen, että en kerta kaikkiaan jaksa enää tätä jatkuvaa laihduttamista tai vaihtoehtoisesti morkkista siitä, että en laihduta. Aloin jo pelätä, että luovutan ja annan painoni nousta mihin ikinä sitten nouseekin, hällä väliä. Hammasta purren yritän nyt pudottaa muutaman kilon ennen kuukaden kuluttua olevaa lihavuusleikkausta. Toivottavasti saan ja saamme kaikki avun tästä leikkauksesta. Maksaahan se tietysti (menen yksityiselle) aika tavalla rahassa, ja on muutenkin iso projekti kaiken kaikkiaan mutta olen laittanut kaiken toivon tähän. Kun olen lueskellut leikkauksessa käyneiden kokemuksia niin yhtään negatiivista ei ole tullut vastaan. Tsemppiä ja jaksamista meille kaikille T.Tyyne

Huomenta kaikille Tyyne: oikeassa olet tuon samankaltaisuuden suhteen. Noita negatiivisia tarinoita harvemmin löytää, mutta uskon että niitäkin on. Kaikki leikkaukset ovat oma riskinsä ja sitä ei välttämättä halua kertoa koko maailmalle jos joku asia menee mahdottoman pieleen. En henkilökohtaisesti pidä lihavuusleikkausta (sleeve/ohitus) minään oikotienä onneen, vaan ajattelen lähinnä sitä kainalosauvoina uuden "kävelemisen" eli syömisen opettelun ajan. Koska apua minä tarvitsen. Hyvin hyvin hyvin paljon. Olen kovasti tykästynyt jonkun kirjoittamaan ajatukseen, että aivojen uudelleenohjelmointi kestää sen 2 vuotta.

Ai niin. Kutsu ravintoterpalle ja sisätaudeille tuli. Epävarmuus siitä, menikö lähete eteenpäin, huiskahti pois. Oikeastaan kaikissa lääkäriin liittyvissä asioissa tulee itselleni sellainen "en ole minkään arvoinen" -fiilis. Itsetunto on nollassa kun tarvitsen apua, sitä on mahdottoman vaikea pyytää. Koska olen lihava. Ja oppinut siihen ajatukseen, ettei lihavalla ihmisellä ole oikeutta pyytää apua koska on itse aiheuttanut lihavuutensa. Tämä tosin pätee vain itseni ollessa kyseessä, koska en voi sietää toisten huonosti kohtelua. Josta päästäänkin taas omaan napaani ja kuinka se on niiiiiiiiiin kamalan hirveä  Itseasiassa tämä iso suojakerros joka on ympärilläni pakottaa minut olemaan äärettömän itsekäs ja pyörimään pienessä maailmassani, kun en jaksa, en pysty ja minun täytyy jne. Sen murtaminen on oikeastaan se äärimmäinen haaveeni. Jos jokupäivä pystyisin elämään ilman jatkuvaa itsensä tiedostamista suhteessa ympäristööni. Ja nimenomaan negatiivisen itsensätiedostamisen.

Näitä ajatuksia tänään kun kamppailen huonosta omastatunnosta kun kävin mieheni kanssa syömässä ja elokuvissa. Ruoka oli todella hyvää ja nautin siitä, tosin liikaa, tapani mukaan. Ja elokuva hyvä. Nauroin pitkästä aikaa ja hymyilin melkein koko illan.

Moi Miumau. Oikeassa olet, että tämä leikkaus on vain ja ainoastaan apukeino mutta nyt olen siinä tilanteessa, että tartun mahdollisuuteen kuin hukkuva oljenkorteen . Olen alkanut sairastamaan suoraan sanottuna lihavuudesta johtuvia sairauksia koko ajan enemmän ja enemmän. Ja saattaapi olla, että olen harpannut alitajuisesti yli kaikki negatiiviset leikkauskokemukset . Olen vaan jotenkin niin helpottunut kun sain myöntävän vastauksen leikkauspyyntööni. Tämä varmasti kuulostaa hullulta mutta olen ajatellut, että jos pahin (eli kuolen leikkaukseen tai sen aiheuttamiin komplikaatioihin) tapahtuu niin mulla ei ole vastuuta kuin omasta elämästäni koska olen lapseton ihminen. Ymmärrän erittäin hyvin, että "lapsellisen" ihmisen on punnittava asioita ihan eri tavalla kuin minun. Ja toivottavasti saan aivoni ohjelmoitua uudelleen sen kahden vuoden aikana; pari kolme ensimmäistä vuotta leikkauksen antama apu on kuulemma tehokkain.
Olen itse myöskin kärsinyt lihavuudesta jo alakouluiässä. Ja tiedän mitä tarkoittaa itsensä jatkuva tarkkaileminen, että ei tee tai sano mitään mistä joutuu toisten huomion (lue pilkkaamisen) kohteeksi. Ei minullakaan ole jäljellä kokemusteni jälkeen kuin rippeet itsetunnosta. Ja tuo itsensä jatkuva tarkkailu on jäänyt ihan näihin päiviin asti.
Mutta...tänään lähden teatteriin siskoni kanssa, ja aiomme käydä samalla reissulla oiken pullakahveilla. Ilman morkkista . Hyvää viikonloppua. T.Tyyne

Hohhoijakkaa, sanon minä. Ei se elämä ole kauhean ruusuista. Päässä pörräävät jatkuvalla syötöllä ajatukset akselilla oma elämä ---> maailmanlaajuiset ongelmat. Kiukkua täynnä pistin eilen menemään vaaleaa paahtoleipää roppakaupalla, koska ***tti niin maan ***sti. Oikein klassinen tunnesyöppökohtaus. Kun millään ei ole enää väliä niin sama se mitä suuhunsa pistää. Oikeastaan turhautti koska mies lähtee aina riitatilanteissa pois ja minä jään kiehumaan yksinäni. Tahdon pehmustetun ja äänieristetyn huoneen tänne kotiin, että voisin päästellä höyryjä rauhassa!! Purkaa jonnekin tämän kipeän sieluni silpun. Ja tänään työmatka kesti puolitoista tuntia.. aaaargh! (tässä lukee kaikki ne miljoonat muut häiritsevät asiat jotka pitäisi hoitaa/käsitellä, mutta tilaa säästäkseni, kirjoitan vain tämän)

Seuraavalla kerralla lupaan kirjoittaa kaikkea positiivista

Eikun päästä vaan höyryt ulos täällä niin helpottaa ainakin pään sisällä! Itselläni kanssa tuli hirvee syöppökohtaus aamulla + aamupäivällä ja nyt on masu niin täynnä kaasua ja röyhtäilen + pieren kuin pieni porsas koko ajan Se siitä ilosta, nyt siitä sitten saakin maksaa ihan koko rahan edestä

Lellukka: nauraa höröttelin tuota sinun kommenttiasi. On muuten totta, että jos syö mitä sattuu, niin vuorokauden saat päästellä pahoja ilmoja pihalle kummastakin päästä!

Kyllä ja muu perhe kiittää

"Aika juoksee, paitsi madellessa" Töitä, töitä ja kotihommia. Ensiviikolla olisi luvassa sokerirasitus ja verikokeissa käynti. Ruokavalio pitänyt kutinsa, paitsi vklppuisin, jolloin on taipumusta syödä enemmän ja epäterveellisesti, kun päiviä ei täytä töissäkäynti ja vieläkään en tunne itseäni kylläiseksi normaaleilla määrillä ruokaa. Ehkä vielä joskus. Kommentoidakaan en ole jaksanut kenellekään, ehkä tuossa jossain vaiheessa kun on hetki aikaa itsellekin.
Aurinkoa ja kevään odotusta kaikille

Tervehdys Miumau. Kuinka on projektisi edennyt. Tuttuja tuntemuksia mitä kirjoitit. Mulla labrat oli 2.3 ja ravintoterapeutti 17.3 sekä sisätautilääkärin vastaanotto 26.3. Nyt sitten eneilen 4 viikkoa ja paino pitäis pudota 7%joka mulla tekee 8kg. Oon kanssa tosi iso kiloineni (130) mutta tästä se taival alkaa. Mieheni tukee kovasti tätä ja lapsilleni oon kertonut,en muille kun häpeän asiaa vielä niin kovin. Sai aloitteen kilpirauhaslääkäriltä syksyllä ja mieti asiaa sen puoli vuotta ennenkuin menin lääkärille terveyskeskukseen. Endokrinologi oli laittanut tietoa sinne ja heti tehtiin lähete Taysin polulle. Täytyy vain uskoa että tämäkin on sairaus,olenhan lääketieteellisesti sairaalloisen lihava. BMI on nyt 45. Olisi kiva tietää kuinka sulla asia etenee.

Hei hellu Sain vihdoin aikaiseksi tulla pistämään kuulumisia tänne. On ollut työkiireitä, näin sairaalloisen lihavana ei tuo jalkojen päällä oleminen ole kauhean kevyttä hommaa ja illat/vapaapäivät menevät joko toipuessa tai kotitöitä tehdessä.

Elikkä.. tasaisen tappavaa. Parin viikon päästä ensimmäinen ravintoterppa, ja siitä viikon päästä sisätautilekuri. En sitten tiedä mitä tuumaavat, vai tuumaavatko mitään.

Olen nyt osanutrannut pari kuukautta, jottei paino ainakaan pääsisi nousemaan, mitä se tahtoo tehdä heti kun annan itseni vähän löysätä ruokavaliota huonompaan. Annoskoot ovat vieläkin hirveitä kun tulen töistä nälkäisenä ja syön päivän ensimmäisen "oikean" aterian. Ja koska en vieläkään tunne kylläisyyttä missään terveessä mielessä, tulee syötyä paljon. Vapaapäivinä ruokailut ovat mitä ovat, kuitenkin pienempiä annoksia tiheämpään, ihan tavallista ruokaa. Ei tässä mitään ihmeitä ole tapahtunut, joten ei paljon kerrottavaakaan =D

Aurinkoista kevättä!!

Kuinkas Miumau sulla sujuu. Mulla viimeinen viikko eneilyä ja tämä on kaikkein tiukin. Alkuun meni hyvin ja painokin putosi mutta nyt junnaa,nälättää ja tekis mieli syödä koko ajan. Eilen oli maha ihan jumissa mutta sain toimimaan vatsanpehmikkeillä. Tänään tein kasviskeittoa ison kattilallisen josta on helppo lämmittää kun nälättää. Pysyy kalorit ruodussa. Huomenna on ystävän 60-juhla ja täytyy olla ottavinaan jotain tarjottavaa kun en hänellekään ole kertonut tästä projektista. Kiva olisi kuulla sinunkin kuulumisia.

Heips! Täällä sujuu ihan hyvin. Huomenna olisi luvassa ensimmäinen ravintoterapeuttikäynti. Luultavammin puran kokemuksen tänne, kunhan pääsen töistä illalla. Huomenna siis enempi tarinaa

Jahas, mistähän aloittaisi. Vaikka siitä, että selkeästi olen riskaabeli tapaus leikattavaksi, koska on taipumusta ahmia. Ja on syömishäiriötausta. Ja vaikka mitä. Ruokavalio/ruokarytmiä kuntoon ja kontrollia kesäkuun puolenvälin jälkeen. Nyt on takki tyhjänä "torppauksesta" ja ajatuksissa leikkaus varmasti siirtyy yli vuoden päähän kontrolleineen ja katsomisineen, ennen kuin pääsee edes siihen puolen vuoden jonoon. Onpahan aikaa harkita, varsinkin kun sitä harkitsemista on tehnyt viimeiset 10 vuotta

En minä nyt ihan turhaan siellä ravintoterapeutilla kuitenkaan käynyt. Todella mukava nuori nainen, ja herätti ajatuksia kaikesta tästä syömiseen liittyvistä ongelmista. Ensimmäinen ajatus oli taas luovuttaa, toinen ajatus oli että en taatusti piruuttanikaan! Jään vaikka sairaslomalle siihen asti, että päästävät jonoon, jos ei kroppa kestä töissä!! Plääh. Pakko myöntää, että olen pettynyt itseeni, pettynyt siihen, että tämä asia on jälleen kerran pitkittymässä odotteluksi ja katsomiseksi. Ja laihduttamiseksi. Ja todennäköisesti korkojen kera lihomiseksi.