Uutta tietoa Hus-alueelta

Historiaa:Paino ollut aina paljon, pahimmillaan 110kg ja nyt 98kg. BMI; 41, ei liitännäissairauksia. Olen jo 2005 hakenut lauhdutusleikkaukseen ja silloin minut ohjattiin ENE-ryhmään. Laihduin 13kg siellä ja tuloksena oli kauan kaivattu raskaus. Tämän vuoden tammikuussa hain lähetteen uudestaan ja kävin kuukausi sitten verikokeissa ja ekg:ssä.
Nyt: Kävin eilen sisätautien lääkärillä Jorvissa. Hirveesti pelotteli lääkäri: kysyi olenko tietoinen että 1% kuolee leikkaukseen ja 10% joutuu uudelleen leikkaukseen, että kun minulla on pieni lapsi.... Sitten lopussa kysyin että puoltaako hän leikkausta, nihkeesti sanoi joo. Lähdin Jorvista ja tunnin kuluttua samainen lääkäri soitti ja sanoi että oli puhunut ylilääkärin kanssa ja vastaus on: EI! Rajat ovat tiukentuneet, ilman liitännäissairauksia bmi pitää olla väh.45 ja yleisellä puolella ei tehdä plastiikkakirurgisia korjauksia enää. Ylilääkäri katsoi että kun minä pystyn vielä liikkumaan niin minun pitää mennä taas ENE-ryhmään ja jos 5v kuluttua ollaan samassa tilanteessa niin sitten katsotaan uudestaan.
Niin ja yksi kriteeri oli että uusimpien tutkimustulosten mukaan painonpudotus on vain 25% ja parin vuoden kuluttua kilot tulevat takaisin.
Mieli on maassa. Mitä järkeä on yrittää.....

Oletko ajatellut yksityistä sektoria?

Itse olen 160 cm/ 103 kg (projektin alussa 109 kg) bmi 40,2 ja minut leikataan Turussa Pulssissa ensi viikon tiistaina. Julkiselle puolelle (pääkaupunkiseudulla) en olisi "näin alhaisen" bmi:n kanssa päässyt, vaikka hoitosuosituksissa sanotaan bmi 40 niin käytäntö on jotain muuta... Kallistahan se on, mutta hei meillä on vaan yksi elämä ja siihen nähden tuon hinnan olen valmis maksamaan loppuelämästä .

Olen miettinyt ihan hirveesti ja olen mieheni kanssa puhunut tilanteesta. Eniten mietityttää se että jos tulee vuotoja ja muita komplikaatioita niin kuka ne maksaa? Jos haen pankista lainaa sen 10 000e niin se ei kyllä riitä jos saumoja pitää ruveta korjaamaan. Sinä varmaan tiedät, kun olet menossa leikkaukseen yksityiselle, että mitä muita kokeita olet joutunut maksamaan itse?
Onnea mukaan ihan hirveesti.

Kaikki verikokeet, keuhkoröntgenin ja ekg:n joutuu kustantamaan itse. Ellei saa osaa esim. työterveyshuollon piikkiin. Minä sain osan sitä kautta, mutta silti maksettavaa jäi kokeista omasta pussista n. 300 euroa. Kallein ehdottomasti sairaalabakteeriviljelmät, kahtena eri päivänä ja kolmesta eri paikasta.

pullis kirjoitti:[u]
Mieli on maassa. Mitä järkeä on yrittää.....

Hei pullis. Ehdottomasti kannattaa sitkeästi yrittää. Itselläni on kolme lasta 8,11 ja 14. Jos et ajattele itseäsi niin muista että sulla on pikkuinen, joka kasvaa ja tarvitsee äitiä vielä pitkään! Ja aattele kun pääset seuraamaan oman jälkeläisen kasvua (ja joskus tulevaisuudessa ehkä tämänkin jälkikasvua). Ajattelen itsekkäästi tässä omassa härdellissä itseäni, mutta haluan, että lasteni lapsilla on aikanaan myös ukki, vaari tai minkä nimen sitten keksivätkin. TSEMPPIÄ , älä luovuta!

On tylsää, jos Jorvissa lääkärillä on ollut tuollainen pelotteluasenne. Ei saisi olla vaan pitäisi kannustaa. Itselläni joka lääkäriportaan kanssa on ollut ihan asiallinen keskustelu ja toki lääkärin pitää kertoa myös kirurgisen operaation riskeistä, mutta ainakin omalla osallani ollaan tilanteessa, jossa riskit silloin, jos ei mitään tehdä, ovat moninkertaiset leikkauksen riskeihin ja kun noita oheissairauksiakin jo on niin tulevaisuus ilman operaatiota on enemmän kuin musta. Älä siis anna lannistaa itseäsi jos sait nuivan kohtelun nyt vaan pyydä esim. työterveyshuoltoa kirjoittamaan uusi lähete! On se kuitenkin selkeä viesti asioista päättäville.

Itse olen taistellut 35 v alati kasvavan ylipaino-ongelman kanssa. Viime kesänä en 191 kg:n kanssa jaksanut kuin puuskuttaa ja hikoilla. Työterveyslääkäri patisti samantien ENE-dietille ja laittoi lähetteen Kanta-Hämeen keskussairaalaa. ENEllä tippui paino jouluun mennessä 171 kiloon ja sitten on koitettu tasapainoilla. Viimeviikkoinen käynti HYKSissä antoi uutta potkua nyt jo 179 kiloon nousseen painon kasvun taittamiseen ja suunnan kääntämiseen takaisin alaspäin. Helppoa se ei ole, sen tiedän, mutta aina kun nöttis maistuu peelle tai on armoton nälkä, ajattelen omia lapsiani ja keskityn heihin. Se tuntuu auttavan vaikka läpi harmaan kiven leikkausaikaa odottaessa.

Eli vielä kerran TSEMPPIÄ Pullis! Älä luovuta!