Vivu esittäytyy... :)

Kaipa tänne pitäisi jonkinmoista esittelyäkin rustata vihdoin ja viimein. Olen jo pitkään seuraillut foorumia, vasta jokin aika sitten sain aikaiseksi tehdä tunnukset ja nyt vasta esittelyn.

Olen 22-vuotias nuori nainen Helsingistä. Vaikka joskus tuntuukin, että olisin 82... Miten romuttuneelta ihminen voikaan tuntua! Paino huitelee jossain 120 kieppeillä, painan nyt enemmän kuin koskaan. Vaikea kuvitella, että vielä vuosi sitten painoin "vain" 85kg... Olin siis rakkauden vuoksi saanut laihdutettua, mutta kaikki tuli korkoineen takaisin elämänmuutosten myötä (kumppani jätti, sukulaissuhteet katkesi, työpaikalta lähdin karmit kaulassa ja asuntokin meni kun ei yksin pystynyt maksamaan... Viime vuosi oli elämäni rankin. Nyt se jo vähän tosin naurattaa, että kuinka paljon yhtä ihmistä voidaan koetella samalla hetkellä. Mutta jos selvisin siitä, selviän kai mistä vain? )

Olen ollut ylipainoinen koko elämäni, olen jopa syntynyt isona. Eli leima otsassa heti uunista tultua...(?) Isän puolelta kaikki on ylipainoisia, äidin puolelta ei. Sisarukseni ovat normaalipainoisia, mutta joutuvat taistelemaan pitääkseen painonsa alhaalla. Kumpikin harrastaa kovasti liikuntaa (veli jääkiekkoa ja sisko ratsastaa SM-tasolla), mutta auta armias jos pitävät hetkeäkään taukoa niin kyllä takapuolet leviää...
Olen saanut osani haukuista niin omalta perheeltäni kuin koulukavereiltanikin. Kiusaaminen oli niin pahaa, että yritin 12-vuotiaana itsemurhaa (toki siihen vaikutti muutkin syyt kuin pelkkä ylipaino). Tässä kuitenkin vielä ollaan.

Koska olen ollut pienestä asti lihava, voinee turvallisesti sanoa että olen ollut dieetillä lähes koko elämäni. Kaikkea on kokeillut, osa toiminut jonkun aikaa, osa ei ollenkaan. Olen halunnut leikkausta jo pitkään, mutta pelännyt että minulle näytetään punaista nuoren ikäni vuoksi ja siksi koska minulla ei ole sairauksia. Alunperin olin yrittänyt säästää leikkausta varten yksityiselle, mutta palkkani on niin olematon, että siitä ei ikinä tule mitään kun käyn miinuksella joka kuukausi... Joten päätin suunnata yleiselle.

Nyt sain viimein aikaiseksi jotakin. Nielin ujouteni ja kävin eilen (10.5.11) työterveyslääkärillä. Hän suhtautui asiaan positiivisesti, mittasi verenpaineet ja laittoi labrassa käymään. Tänään tuli häneltä puhelu, että labrat on ok, missään ei oo mitään häikkää ja että hän laittaa lähetteen Peijakseen. Vaikka tämä on vasta ensimmäinen askel, minun on silti vaikea ymmärtää sitä ihan täysin vielä. Saamani vastaanotto oli niin paljon parempi kuin mitä olin luullut.

Minua varjostaa myös reumaepäily, josta kuulen lisää tämän kuun lopussa kun saan testitulokset... Noh, mikäli on positiivinen niin onpa yksi syy lisää pudottaa painoa!

Minua ei niinkään haittaa olla pyöreä. Siis tietysti tämä törkeä ylipaino haittaa, mutta pieni ei niinkään. Ulkonäöllisesti siis, minusta tikku-ukot ja -akat ovat kauhistus, kyllä naisessa saa vähän peppua ja tissiä olla. En siis elä missään kuvitelmassa että minusta saisi catwalk-mallia. Enemmän omalla kohdallani ainakin on terveydelliset syyt. Haluan herätä ja nousta sängystä ilman, että tunnen itseni 100-vuotiaaksi. Olen parikymppinen - näiden vuosien pitäisi olla elämäni parasta aikaa!

Tarinasi kuullostaa jotenkin tutulta...

Minulla lähdöt aivan samat. Parikymppisenä suhde poikki, tosin minä katkaisin sen. Vauva ja matkalaukku kainalossa lähdin ja pistin elon uusiksi. Painon nousua ja laskua siitä lähtien. 25-vuotiaana heratys, painoin sen maagiset 135kg! Plussaa tullut pitkin matkaa yksin ollessa. Olin masennuksen reunoilla. Vointi kuin kahdeksankymppisellä tosiaankin. Painonvartijoihin lähto ja paino tipahtikin sinne 90 kiloon.

Sitten tapasin nykyisen mieheni. Vuodessa vihille ja nyt kaksi lasta perään. Paino taasen pompsahti raskauksien myötä sinne 120kg:n tienoille, kilpirauhanen sanoi työsopimuksen irti ja painon kertyminen vain paheni.

Leikkauksessa kävin yksityisellä kypsyttelyn jälkeen. Nyt paino 80kg, olo kevyempi ja voimaa enemmän. En ainakaan tähän mennessä ole katunut leikkausta. Toivon voimia sinulle muutoksen tekoon, se kyllä kannatta.

Tervetuloa Vivu! Fiksu olet, kun tartut paino-ongelmaan ajoissa. Jos leikkaukseen asti päädyt / pääset niin uskon, että siitä toipuminen myös sujuu nopeammin kuin meillä vanhemmilla. Itsellänikin on ollut ylipainoa lapsesta saakka. 6-luokalla 64 kg, ysillä 80 kg, siitä sitten yli sadan ja 100 - 150 kg: välillä se on vaihdellut useamman kymmenen vuotta.

En minäkään nälkäkurkia ihannoi, sellainen 80-100 olisi lopputavoite mahdollisen leikkauksen jälkeen. Että jaksais paremmin töissä ja kotona. Että jaksais harrastaa liikuntaa. Että polvet kestäis. Että löytäisi vähän helpommin vaatteita. Että ei kuolisi ennenaikaisesti lihavuuden aiheuttamiin sairauksiin... Siinä sitä tavoitetta loppuelämälle!