Laihdutusleikkaus (lihavuusleikk.) - 

Tämä on pieni kertomus siitä, millaiseksi leikkaukseen valmistautuminen meni minun kohdallani.
Kerroin jo tuossa aiemmassa jutussani, miten asia on edennyt, mutta tässä loppumetreillä on tullut mukaan verrattoman hilpeä  epävarmuustekijä.

Turun Sanomissa oli helmikuun alussa juttu, jossa kerrottiin sairaalan joutuneen perumaan kiireettömiä vatsaelinsairausten leikkauksia, ja syihin palaan tuonnempana. Pahoittelen, etten saanut linkattua, kun olen uusi jäsen, ja tama alusta ei anna uusien jäsenten linkata.

Olin eilen leikkausta edeltävässä anestesialääkärin tapaamisessa. Se oli ihan hyvä session kaikin puolin, joskin sitä varjosti se tosiseikka, että muutama viikko on jo mennyt epävarmuudessa ja muutamat yöunet meni. Kun tuon äsken viittaamani uutisen luin, soitin heti seuraaana aamuna sairaalaan ja kysyin, onko minunkin leikkaukseni peruttu. Olin juuri aloittanut ENE-dieetin, kun tuo juttu ilmestyi. Jonohoitaja sanoi, että leikkausta ei ole toistaiseksi peruttu, ja oikein painotti sanaa toistaiseksi. Niittasi vielä päälle, että niitä on peruttu edellisenä päivänäkin. Verrattoman hilpeä tilanne siis.

Eilenkin otin sessiossa asian puheeksi, ja anestesialääkäri sanoi vain, että näin ei ole aiemmin jouduttu menettelemään, vaan tilanne on heille uusi. Lääkäri viittasi siis ilmeisesti siihen, että jos leikkaus joudutaan perumaan, uusi ajankohta siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Olen ymmärtänyt niin, että perumistilanteessa uutta ajankohtaa ei voida samantien antaa, vaan sairaala joutuu elämään tavallaan päivän kerrallaan. Miksi, siihen palaan tuonnempana.

Niinpä olen siitä lähtien käynyt postilaatikolla pelonsekaisin tuntein joka päivä, ja jos puhelimeen tulee soitto tuntemattomasta numerosta, on ensimmäisenä ajatuksena: "nytköhän se sitten peruuntuu?"  

Tilanne on kaikin puolin inhottava. Töissä on varauduttu siihen, että olen poissa, ja sijaiset on järjestettu oletetun sairasloman ajaksi. Perheeni joutui perumaan virkistykseksi tarkoitetun hiihtomatkan Ylläkselle ENE- dieetin ja lääkärikäyntien vuoksi. Erityisesti sääliksi käy vaimoni, joka olisi tarvinnut raskaan ja vaativan työnsä vuoksi kunnon breikin, mutta hän ei halunnut yksin lähes tuhannen kilometrin taivalta ajelemaan.  En saanut asiaa kysyttyä eilen lääkäriltä - päässä pyöri itse leikkaukseen liittyvät ajatukset -, että pitääkö painon laskun jatkua siihen uuteen leikkausajankohtaankin.

Sitä tässä sitten yksikseni pähkäilen.
Lähtöpainoni vuosi sitten oli 128 kg. Eilen se oli 104,3 kg sairaalan vaa'assa. Jos leikkaus nyt peruuntuu, niin miten pystyn pitämään painon laskusuunnassa? Kirurgihan lähettää kotiin, jos paino on tavatessa alkanut nousta, näin minulle on sanottu.

Olen tavallisesti aika leppoisa mies, enkä ihan vähästä hermostu. Mutta viimeisen kuukauden aikana olen ollut tämän hermoiluni vuoksi niin pingoittunut, että sanon läheisilleni välillä tosi pahasti.  Jo sanoessaan, kun antaa epätietoisuuden tuomalle pahalle mielelle vallan, ihmettelee, että kuinka pystyn tällaisia asioita edes sanomaan.  Sarkasmini alkaa olla lähellä misantropiaa.

Mutta mistä tama sitten johtuu?

Poliitikothan siinä takana ovat. On etsitty säästöjä mammuttimaisista terveydenhuoltomenoista. Jotenkin ovat tulleet siihen tulokseen, että kallis erikoissairaanhoito kannattaa keskittää suuriin, noin miljoonan asukkaan aluetta hoitaviin yksiköihin, joita taidetaan sanoa erityisvastuualueiksi. Ne ovat tulleet voimaan viime syyskuussa.  Täällä lounaassa ja lännessä alueeseen kuuluu Varsinais-Suomi, Satakunta ja ainakin osa Etelä-Pohjanmaata. Sydän- ja syöpäleikkauksiin tuodaan potilaita koko läntisestä Suomesta Turusta Vaasaan ulottuvalta alueelta.

Pula on nimenomaan vuodepaikoista. Tyks on yksinkertaisesti liian pieni sairaala tällaista suurta potilasmäärää varten. Päättäjille pääsi jälleen kerran käymään niin, että tehtiin päätökset ensin ja katsotaan seuraamukset sitten. Joku konsulttifirma lienee kuitannut mukavan palkkion, ja mikäpä siinä, työmiehet ja -naiset ovat palkkansa ansainneet.

Joskus tuntuu, että päätökset tehdään Excel-taulukoiden äärellä pohjaten teoreettisiin olettamuksiin, unohtaen se onneton tosiseikka, että myös muut kuin vaativaa erikoissairaanhoitoa tarvitsevat olisi hoidettava.

Tämähän olisi tietenkin sivuutettavissa rahalla. Virolaiset tekisivät Gastric Sleeven 5000-6000 eurolla, kotimaiset laatutoimijat 9500 eurolla, ja rahoituksenkin saisi. Mietin vain sitä, että kun pienehköstä (alle 3000) palkastani olen osallistunut julkisen terveydenhuollon kustannuksiin, en haluaisi ottaa velkaa vuosikausiksi maksettavaksi. Tämä on tietenkin arvovalinta. Ostetaanhan sitä autoja ja asuntojakin ja velaksi. Miksi ei sitten omaa terveyttä?

Kenties joudun leikkauksen mahdollisesti peruuntuessa tätäkin vaihtoehtoa vielä punnitsemaan, ja kenties kyselen mahdollisuuksia hyödyntää näitä Tyksin kanssa tehtyjä esivalmisteluja. Toisaalta arvoihini ei kuulu rahalla maksettavan ohituskaistan käyttäminen, joten iso punninta tästäkin tulisi. Terveys siis tuntuu olevan kultaakin kalliimpaa.

Jos tama herättää sinussa ajatuksia, niin kommentoi ihmeessä.